Mikkelin maastokisat 25.5.

Pääsimme korkkaamaan Rasmuksen maastokauden Mikkelissä lämpimän aurinkoisena toukokuisena sunnuntaina. Alunperin oli idea lähteä veljeni autolla ja Sirkku kuskina kera koko koiralaumani, mutta Sirkun suunnitelmien muuttuessa menimmekin vain yhdellä autolla ja mukaan lähti vain Rasmus viettämään laatuaikaa mamman kanssa kahdestaan. Nuoriso jäi nukkumaan miehekkeen kylkeen kotiin siksi aikaa.

Rasmus juoksi alkuerän ihan normaaliin tyyliinsä seuraten (sen mitä radasta näki) melko nätisti, mutta arvatenkin hyytyen hieman loppuun päin, kuitenkin juosten vieheelle asti. Viehettä se ei tappanut kuten ei yleensä tapa jos on koppa päässä. Kunto kesti ja kun pääsi finaaliin niin uskalsin juoksuttaa myös siinä. Tsemppasi muutamalla kymmenellä pisteellä suoritustaan finaalissa mutta kokonaispisteet jäi silti alle neljänsadan eli ei SA:ta tällä kertaa. Mutta jos ei muuta niin ainakin erittäin toimivaa kuntoilua tuo oli meidän laiska-Jaakolle, eipä sitä muuten saa kirittämään yhtälailla kuin vieheen perässä. Ja nyt sitten kiinnitetään huomiota tuohon vauhtikestävyyteen jatkossa ja jatketaan myös hiekkakuopalla mäkitreeniä joten jospa seuraavissa kisoissa meni sitten taas jo vähän paremmin.

Rasmuksen veli-Remu ja puoliveli-Kasper olivat kanssa juoksemassa, Kasperin kanssa juoksivat jopa finaalin yhdessä. Remu sijoittui taas sinne kärkipäähän taatulla varmalla tyylillään ja Kasperinkin debyytti meni nätisti, olivat listalla Rasmuksen kanssa häntäpäässä hyväksytyillä suorituksillaan peräkkäin, mutta kuitenkin. Ihan hyvä alku.

Paljon tuttuja tuli myös bongattua - Harmitti kun Noki ei ollut mukana kun paikalla olisi ollut silloin lähes pienimuotoiset Qashani T-treffit. Reaver ja Touman olivat juoksemassa ja yllätykseksi myös Kupiaiset saapuivat paikalle kera Sasun ja Halin! Kuinka ihana olikaan nähdä näitä kaikkia ihmisineen ja päästä vertailemaan ja tunnustelemaan sukulaiskoiria! Reaver oli selvästi eniten kuin meidän Nokka, ilmeet ja kaikki, ei paljon haittaa väärä väri ja sukupuoli. Hali oli kuin vankempi hapsullinen versio Nokista ja Touman taas niin seesteinen ja edelleen kolhompi ja kulmikkaampi, vaikka sekin kovasti miehistynyt sitten viime näkemän.

Hieman sydämentykytyksiä aiheuttivat käärmekammoiselle tieto siitä että lähistöllä oli nähty kyitä, ja mihinkään metsiin ei me sitten Ramsen kanssa mentykään, hyi. Onneksi yksikään matelija ei kohdannut reitillään kanssamme!

Rasmukselle päivä lienee ollut auvoisa. Se pääsi toteuttamaan itseään juoksemalla, näki koiratuttuja (kuten sydänystäväänsä ja herramieskumppaniaan Niki the salukia), sai juoksemisesta palkaksi ihka oman grillimakkaran (josta tosin komensi mua kun se olikin vielä liian kuuma.. Mamma, kylmennä toi HETI!) ja vielä tuntui nauttivan täysin rinnoin siitä huomiosta jota sai perhe Kupiaisen silitellessä ja hyvitellessä sitä sen makoillessa pitkin pituuttaan ruohikossa. Mitä muuta voi afgaani haluta?

Kuuden maissa päästiin kotia kohti, Sirkun juoksijakoira Solo saluki nappasi jaetun 9. sijan ja SA:n joten ihan tyytyväisiä olimme molemmat. Kovasti taas iski maastokuume - miten paremmin sitä voisikaan viettää lämmintä kesäpäivää kuin pellolla koiraystävien keskellä katsomassa ja kuvaamassa vinttikoirien juoksusuorituksia - nähdä niiden tekevän sitä mistä ne eniten nauttivat, juoksevan. On tähänkin harrastukseen tullut hurahdettua ihan melko kunnolla! :)

Rasmuksen vuoro agiliitää

Eli tänään lähdettiin harjoituksiin kera Ramsebamsen.
Rasmus oli hommasta melkolailla yhtä innoissaan kuin aiemminkin. Taskussa olevat namit on sille se taikasana ja jos ei tarpeeksi tapahdu aletaan volista ja ölistä.

Ensin käytiin läpi jälleen kontaktiesteitä. Odotellessamme vuoroamme hypättiin kahta aitaa ja mentiin keppejä. Niissä on treenaamista mutta ihan näpsäkästi niitä silti pujotteli tauon jälkeen namin kera. Otin sekä hihnan kanssa että irti ja hyvin malttoi puuhata eikä ollut lähdössäkään muualle. Esteet se hyppää myös kuin vettä vaan melko pienellä vihjeellä.

Sitten mentiin vuorollamme A-estettä, aitaa ja keinua. Keinu ei tätä äijää hätkäytä vaikka se suunta vaihtuukin, odotti nätisti ja kaiveli mun nyrkistä namia kun ohjaaja heijasi keinusta sen toisen pään alas. Puomi meni hurjan nätisti, just sopivalla nopeudella ja ongelmitta muutenkin. Namit alastulossa takasi kontaktien otonkin.

A-esteellä oli hieman vaikeuksia kontakteissa. Alastulo sujui niin vauhdilla ja tuntui että takapää joskus kerkesi alas esteeltä melkein etupäätäkin ennen. Lopulta kun ohjaaja hihnan kanssa ihan jarrutteli saatiin aikaan yksi hyvin mennytkin alastulo.

Otettiin myös pöytää joka olikin haaste tän kokoisen koiran kanssa! :D Jos namin pisti pöydän keskelle Rasmus vain kurotti hieman kaulaansa pöydän viereltä ja söi sen. Jos minä seisoin namin kanssa toisella puolella, se meni vauhdissa samantien yli mun luo. Se oli siis pysäytettävä namin kanssa siihen pöydän päälle salamana heti hypyn jälkeen, palkittava ja käskytettävä paikalleen. Siitä se sitten lähti hyvin alas kyllä.

Putki oli Ramsellekin ekaksi vähän "öö, mikäs tää nyt olikaan"-juttu. Viimeksi sillä oli hieman aina vaikea hahmottaa sisäänmenoaukkoa toisinaan koska sen silmien taso on itsellään niinkin paljon korkeammalla. Nyt meni kanssa hetki että hokas että läpihän tässä mennään. Ja onhan se tuon kokoiselle ihan ryömimistä melkein.. Ei tarvinnut kuitenkaan oikaista eikä lyhentää putkea vaan kun kerran hokasi niin meni toisenkin kerran ihan hyvin. Hypittiin myös esteitä liinassa varmuuden vuoksi, hieman alkoi into loppua siinä että jaa, vaanko hyppimistä ja seurasi mua tyyliin: et säkään hyppää vaan kierrät niin miks mäkään hyppäisin ;) Saatiin kuitenkin hyppäämään este ja menemään päälle A-este pariinkin otteeseen ihan nätisti.

Sitten oli aika ohjausharjoittelulle. Täytyy sanoa että olin itse ihan pihalla valssauksista ja käännöksistä ja sähelsin vuorollamme minkä taisin. Ohjaaja-parka ;D Rasmus jäi oottamaan paikalleen istumaan aivan valtavan hienosti mistä oon tyytyväinen, mutta huomasin sen myös olevan tosi herkkä mun negatiivisille käskyille - kerran se oli tulossa yli jo vähän nopeemmin kuin olin valmistautunut ja kerkesin käskeä että ei; poika jäi siihen sen näköisenä että no EI sitten ollenkaan kun kerran käsket ettei.. ja MÄ kyllä LUULIN että mun piti tulla yli! Eli saan siis varoa kieltämästä tuollaisessa tilanteessa koska selkeesti se koki saaneensa ristiriitaisia käskyjä nyt.

Ohjaaja myös neuvoi hyvin että sen sijaan että jättäisin koiran oottamaan tylsänä ennen hyppyä innostaisin ja leikittäisinkin sitä namilla. Jos se oottaa se helposti kyllästyy vinttarimaiseen tyyliin: hohhoijaa, ei tapahdu mitään, blaah. Mutta jos leikitän sitä namilla se päinvastoin terästyy ja kerää intoa hypätä. Eritoten tämmöisessä tilanteessa kun se oli jo vähän väsynyt kontakteilla käytetystä ajasta toi on hyvä pitää mielessä.

Paljon siis opeteltavaa mutta Rasmus on kyllä potentiaalinen ellei nyt pääse tosiaan ihan kyllästymään hommaan. Ja MULLA onkin kova työ alkaa treenaamaan tuota ohjausta etten sähläisi niin paljon! :D

Parkkarilla kun ooteltiin miehekettä hakemaan meitä kotiin otettiin vähän kotitottistakin ja olin tosi iloinen kun Rasmus meni maahan muutaman kerran ihan pelkästä suullisesta käskystä (yleenä tarvitsee painottamaan myös käsimerkin) ja pysyi paikallaan useamman kerran paikallaolossa vaikka käännyin siihen selin kävellessäni poispäin siitä, monesti tuppaa varastamaan lähdössä. Joka kerta tuli myös luo innolla ottamaan namin. Ihan kiva juttu tuokin ;) Yhteistyötä.

Ratasuoraharkoissa Kuopiossa

Päästiin koko poppoon kera ratasuoraharkkoihin Kuopion Sorsasaloon. Siellä siis kopit jota voi harjoitella koppilähtöjä sekä ratasuoraa hiekkapohjalla 100m verran. Viehe oli käsivetolaite mikä sopikin mainiosti eritoten nuorten ekoihin kunnon harkkoihin välineeksi.

Otin ensin Chocobon kokeilemaan, kuinka se innostuisi vieheestä. Se sai katsoa kauempaa kun joku juoksi ja näytti kiinnostuneelta. Sitten leikitin sitä ensin vieheellä ja ihan enste se kattoi että mikäs halvatun rätti toi ny on, mutta kyllä sillä ihan luonnostaan oli viettiä lähteä ajamaan pakenevaa valkeaa. Eka kerralla vedettiin viehe vähän reilu puolen välin matkan, hyvin Choco ajoi ja kävi katsomassa viehettä kun se pysähtyikin. Taas leikitin sitä kun palautettiin viehe ja uudelleen ajamaan, nyt vähän pidempi pätkä. Hyvin lähti taas perään ja kävi tsekkaamassa vieheen vaikkei sentään vielä oma-aloitteisesti sen kanssa koettanutkaan leikkiä tai muuta. Siihen jätettiin sitten Chocon osalta hautumaan.

Hain Nokin jonka suhteen mulla on ollut vähän epäilyksiä että näinköhän innostuu keinovieheestä kun on aitoa jo päässyt jahtaamaan metsäreissuillaan.. Ja kun ei ole muutenkaan hirmusti innostunut leikkimään kotonakaan karvavieheellä. Ihan pentuna se tosin kyllä leikki mielellään kun ajatin sitä vapavieheen kanssa takapihalla..

No, Nokikin oli positiivinen kokemus, kaksi kertaa lähetin senkin ja innostin vieheeseen ennen ja välissä. Saatiin myös vieheen mukaan oikean kanin "naama" kiinni, jotta olis vähän riistan hajuakin nyt alkuun. Noki ajoi ekan kerran oikeinkin nätisti ekaks kerraks, sitten pomppi omiaan siinä innoissaan ja kävi välillä viehettäkin tönimässä. Sen kanin naaman se nappasi irtikin ja sain pyydystää sen siltä pois ja kiinnittää uudelleen vieheeseen mukaan.
Toka kerrallakin Noki lähti mainiosti ajamaan, mutta vieherikko pysäytti ajon kesken kaiken. Sitten oli hetken vähän hukassa, mutta innostui taas vieheestä kun palautin sen. Sen verran kuumana kävi molempien juoksujen jälkeen että koetti napsia viehettä mun kädestänikin sekä halusi kiskoa sitä, mikä oli musta todella hienoa. Noki siis ylitti odotukseni, ehkä siitä vielä juoksija saadaankin, katsotaan ja edetään rauhassa :)

Rasmus sai juosta viimeisimpänä. Sen kanssa muistuteltiin mieleen koppeja ja lähetin sen kaksi kertaa koppien sisältä mutta niiden läpi (ei siis luukut kiinni). Eka kerralla viehe pysähtyi kesken kaiken taas (oli hieman teknisiä ongelmia vetolaitteen kanssa) mutta Rasmus tappoi ja retuutti sitä vallan urakalla ja ihan innoissaan. Toisella vedolla saatiinkin juostua koko suora, päästin sen varmuuden vuoksi lähtemään vasta kun viehe oli kauempana kuin eka kerralla. Jälleen intoa piisasi ja vieheen retuutus ja perusteellinen tappo oli kanssa. Ei oo tälläkään kaverilla yhtään into laantunu ja kun noin lunkisti suhtautui koppeihin, kuin vanha tekijä niin ens kerralla uskallan jo lähettää etuluukku kiinni varmasti. Se kun varmistuu että se sujuu niin voisi jo harkita Mikkeliin menoa ja ratakirjan koejuoksujen suorittamista.. Kiire ei kuitenkaan ole, mennään ihan rauhassa ja koiran ehdoilla ;)

Eli ihan hyvä eka harkkakerta tälle kesälle, tästä on hyvä jatkaa!