Noki ja agiliidon paluu

Kolmannet agilityharkat. Hieman meinasi tulla kiire kun töissä venyi ja kaupungilla oli vielä töiden jälkeen yritettävä kiireesti käydä. Mutta kerettiin me sitten paikan päällä vaikkakin hitusen myöhässä oltiinkin.

Aluksi oli taas ne toiset koirat niin maan ihania eikä säännössä, että kentällä puuhataan vain mammam kanssa eikä välitetä muista lajitovereista ollut taas Nokin mielestä mitään jälkeä. Muihin yritettiin ottaa kaikin tavoin kontaktia, volistiin, vuffuteltiin, koetettiin säntäillä jos mamma yhtään herpaantui ja muutenkin käytettiin hyväksi koko syyrialainen ääniala. Kuitenkin taas taskussa olevat namit kiinnostivat sen verran että jonkunlaista kontaktia sai ja esteillä kun oltiin niin ei silloin muista välitetty. Lähinnä odotellessa olisi paljon kivempi remuta muiden kanssa kuin vaan.. noh, odottaa ;)
Sitten taas esteisiin.

AITA + PUTKI
Eka kerralla mä ohjasin huonosti, juoksin liian nopeesti putken puoleen väliin joten Noki lähti mua seuraamaan. Itte muutenkin aina sekoilin kun en aina meinannut muistaa kummalta puolelta nyt olikaan tarkoitus ohjata ;D Mutta kun sit maltoin osoittaa esteet niin Noki meni ne oikein mainiosti. Putki menee jo kuin vettä vaan ja hypyistäkin se tykkää. Sillä on jotenkin sellainen hauska asenne tuohon hommaan, sellainen niinkuin et nyt ollaan vakavia, nyt tehdään töitä ;) Ei se hommaa inhoa, ja tuntuu että ihan mielellään esteitä suorittaa, mutta se tekeminen itsessään tuntuu jotenkin sen mielestä olevan vakavaa puuhaa namipalkalla. Hassua. Suorituspaineita? ;D

AITA + AITA
Jälleen hyppäsi esteet oikein mainiosti. Esteet oli laitettu muotoon |_| ja ensin hypättiin kaksi estettä alhaalta oikealle ja sitten kohta alhaalta vasemmalle ohjaten. Ei tosiaan mitään vaikeuksia Nokilla :)Ilman hihnaakin uskaltauduttiin ottamaan, ja vähän kuten olen uumoillutkin, ei se mihinkään kunniakierroksille ollut lähdössä. Omaa rohkeutta kokeiluun on ehkä puuttunut, vaikka sinänsä tietty luottamus Nokin irtipitämiseen on jo ajan kuluessa syntynyt. :)

A-ESTE
Tää on ollut, sinänsä huvittavaa kyllä, omien ennakko-odotusten takia, meille varmaan ehdottomasti se helpoin este oppia tähän asti! ;D Sinänsä sen ei mua kait pitäs kauheesti hämmästyttää, ottaen huomioon millainen vuoristokiipeilijä tuo on alusta asti ollut (ihan pienenä kasvattajan luona eka joka kiipesi pentuaitauksesta ulos, eka sohvalla jne. ja alle 4-kuukautta vanhana kotona kiipesi yli 90cm korkean aitaverkon kuin vettä vaan.. o_O) mutta kyllä se vaan silti hämmästytti mut positiivisesti. Noki kun tajus että aijaa, kiivetä pitäs ni sehän lähti eikä sitä pelottanut missään vaiheessa vaikka monia koiria tuntui varsinkin ylösmeno vähän jännättävän. Ja kun homma oli kerran menty, niin toka kerta mentiin vielä enemmän kuin vettä vaan. Itselläni oli lähinnä vaikeuksia mihin kohtaan alastullessa namit oli hyvä laittaa, jotta se pääsee niihin käsiksi vielä osittain esteen päällä ollessaan - kontaktipinnat näes. Vaan oikein oli positiivinen kokemus ja saatiin kovasti ohjaajaltakin kehuja, että on yksi ryhmän lahjakkaimmista/helpoimmista koirista ainakin tämän esteen osalta! *ylpeä mamma*

KEPIT
Nää oli edelleen epäilyttävät. Eli helpoimman steen jälkeen vaikeimpaan. Jostain syystä kepit, vaikka kyllä kierretään, niin kierretään ihan mahdottoman hitaasti ja varovasti. Ihan niinkuin ne edelleen olisivat ihan epäilyttävät tai jotain. Vai lieneekö tässäkin kyse siitä, että Nokka ottaa suorituksensa kovin vakavasti eikä tahdo tehdä virheitä? Enpä tiedä, vaan uskonpa että tässä esteessä meillä saattaa hyvinkin olla isoin työ jatkossa että saadaan se sujumaan nätisti :)

Kaiken kaikkiaan oikein positiivista touhua tälläkin kerralla. Odotan kiinnostuksella ja innostuksella jatkoa :)

Hiekkakuopalla juoksentelemassa

Löysimme Minnan kanssa kaupungin lähistöltä hiljaisen hiekkakuopan, huippu juttu, vain noin 15 minuutin ajomatkan päästä. Koirat pääsivät juoksentelemaan porukalla, mukana menossa Ara-saluki sekä minun Noki ja Rasmus.

Lisää kuvia löytyy TÄÄLTÄ.

Tuonne tahdotaan vielä monesti uudelleenkin! :)

Noki agiliitää jälleen

Eilen oli meillä harkat nro:2. Pidämme tänne harkkapäiväkirjaa jotta alkuvaiheet eivät sitten myöhemminkään pääsisi unhoittumaan. :)

Paikalle saavuttiin ja kakara oli alkuun ihan pitelettömän innoissaan toisista koirista. Leikitään leikitään leikitään! Ja kyllä oli kakka-juttu kun ei saanukaan leikkiä vaan sen sijaan kaahaileva salukinalku pistettiinkin kiinni estevarastona toimimaan junavaunuun ja mamma lähti kantamaan kentälle esteitä. Koska täähän oli kertakaikkiaan epäreilua, saatiin seuraavan kymmenen minuutin aikana kuulla railakasta syyrialaista jodlausta laajassa ääniskaalassa kun kakara marmatti ikävää kohtaloaan. Vaan tulihan se mamma sieltä ja päästiin harjoituksen alkuun.

Alussa piti taas muistutella mieliin että vaikka meillä olikin ryhmä täynnä muita koiria, niin se ei ookaan se poääasia vaan sensijaan mamman kanssa puuhaaminen. iso kassi nameja taskun pohjalle tungettuna tuntui kuitenkin auttavan tässä ihan mainiosti. Olen oikein tyytyväinen kuinka Nokin mielenkiinnon saa itsensä ja koiran ottamaan kontaktia kuitenkin, muistakin kiinnostuksen kohteista huolimatta ja siinä namit ovat oiva keino. Eli maltettiin sitten kuitenkin alkuhöösäyksen jälkeen laskea sille "normaalille" vireystasolle, vaikka tokihan ryhmän koirat, sosiaalisia ja melko nuoria kun kaikki ovat, yrittivät aina tilaisuuden tullen vuorotellen ottaa toisiinsa kontaktia, että jospa sittenkin täällä sais hei myös leikkiä? Noki varsinkin, kun tuppasi esteiden jälkeen ottaa ylimääräisiä kierroksia (kirjaimellisesti, se on kuin bordercollie kisoissa kahden esteen välillä ennenkuin ohjaaja saa sanottua että minne seuraavaksi) niin meinasivat muutkin välillä innostua hepuloimaan samaan tahtiin ;)

Vaan sitten esteistä:

PUOMI
Nyt otettiin puomia ihan maatasossa. Yritimme saada koiran kävelemään puomin päältä niin että kaikki jalat pysyisivät laudoilla. Oli muuten helpommin sanottun kuin tehty.. Itseasiassa melkein uskonkin että Noki pysyisi puomilla paremmin JOS se olisi enemmän ilmassa, kun nyt se ei nähnyt syytä miksi olisi pakko pitää ne jalat siinä koko ajan. Ohjauksestani oli myös kovasti kyse ja sehän siitä vaikeaa tekikin, varsinkin kun rotuna on koira, jolla pitkiä jalkoja riittää ;) Jos tarpeeksi tasaiseen itse kuljin niin koira pysyi oikealla kohtaa koko ajan, mutta helposti se kääntyi myös sivuttain ja tiputti takajalat ulospäin.
Tekemistä riittää tässä vielä, varsinkin mun osalta.

PUSSI
Tämä tuli uutena tällä kertaa. Täytyy sanoa että Noki oppi sen todella näppärästi, lieneekö auttanut se että putkea käytiin jo viime kerralla. Eka kerralla jänskätti ja sain huudella pussin päästä jonkun aikaa että uskalsi tulla läpi. Monesti jo meinasi, mutta peruuttikin sitten.
Seuraavalla kerralla kuitenkin vaikutti jo että olisi jo melkein suoraan ollut menossa pussin läpi, ja kahdella viimeisellä kerralla riittikin että vain hiukan nostin pussin helmaa ja huusin käskysanan ohjaajan pitäessä pojua hihnassa pussin alkupuolella. Nätisti mentiin sitten läpi. Oikein positiivista.

KEPIT
Nää meni edelliskertaan verraten jo vähän paremmin, vaikka melkoisen varovasti poju niitä vieläkin kiertelee. Enää ei kuitenkaan meinannut kiinnostus loppua puolessa välissä, vaan runsaasti palkaten kakara tuli kyllä tasaisesti ihan loppuun asti.

RENGAS
Tämä este tuli myöskin tällä kertaa uutena. Vähän Nokista oli taas jännää ekalla kerralla tulla läpi, mutta hyppäsihän se houkuttelujen jälkeen. Esteessä selvästi on vähän hämäävää se kun siinä on niin monta reikää. Lisäksi rengas on kooltaan kuitenkin melko pieni ja voi olla ettei se heti ihan luottanut mahtuvansa läpi. Mutta jälleen kerta kerralta hyppy vähän helpottui ja epäröinti väheni joka kerta muutamalla prosentilla. Noki tuntuu suhtautuvan uusiin esteisiin tasaisen varmasti; ensin epäillään, mut kun kerran on läpi onnistuttu menemään niin sitten varmuus jo alkaa kasvaa seuraavien suoritusten myötä. Uskaltaisin sanoa että poju oppii melko nopeasti uutta.

AITA + PUTKI
Otettiin sitten jälleen myös samaa kahden esteen sarjaa jota kokeiltiin viime kerrallakin. Ja hyvin meni. Ohjaaja piti taas hihnasta esteen toisella puolen odottamassa mutta kun liikkeelle lähdettiin niin hyppy oli hieno ja putki mentiin jo pelkästään sillä että huusin käskysanan ja kevyesti koskin putken alkupäätä sen ohi juostessani. Ja kovasti kovasti kehuja ja riehutusta päätteeksi. Käytän palkintona tälle salukikokoiselle salamalle namilla palkkaamisen lisänä sitä, että esteen suorittamisen jälkeen juostaan ja riehutaan pieni hetki. Juokseminen kun kuitenkin on mister syyrialaisen intohimo numero yksi, joten tuntuu toimivan nuorella vinttarilla hyvin.

MUURI
Muuri mentiin yhtä nätisti kuin muutkin hyppyesteet. Paikallaolossa on vielä vähän tekemistä, tai lähinnä siitä vaan puuttuu ehket vielä se luottamus että koira pysyisi paikallaan ja seuraava homma hypyissä olisi, että sen voisi jättää odottamaan istumaan yksin esteen toiselle puolelle jakutsua sitten vaan yli. Ohjaaja epäili että Noki menisi jo sivulta ohjatenkin yli, JOS vaan voisi alkuun luottaa sen paikallaoloon. Niinpä meillä taitaa olla istu-paikka käskyn opettelemisessa varmemmaksi hieman kotiläksyä. Itselläni on kyllä kutina että se voisi toimiakin ihan hyvin, kun ei sillä esteen suorittamishetkenä ole lainkaan sellainen fiilis että se haluaisi lähteä muualle.. Vaan hiljaa hyvä tulee.

Yhteenvetona että kerta oli oikein mainio toiseksi harjoituskerraksi vinttarin kanssa. Uskon että Noki voisi kenties lajista vielä ihan enemmänkin innostua kunhan päästään siihen asti että suoritetaan useampia esteitä pidempinä sarjoina. Kuitenkin koko ajan Nokin kanssa harjoitellessa tulee hinku enemmän ja enemmän päästä kokeilemaan samaa myös Rasmuksen kanssa. Eipä kokeilemisesta varmaan mitään haittaakaan voisi olla.. :)

Noki opettelee agiliitämään

Tänään oli sitten se kauan odotettu päivä. Olin jo pitkään haaveillut aloittavani agilityn uudestaan (joskus -90 luvun puolivälissä tuli harrastettua sitä viimeksi springerspanielin kera) mutta toistaiseksi siihen ei ole avautunut mahdollisuutta. Nyt kuulin sitten että uudessa kaupungissamme, jossa koirakenttä on kävelymatkan päässä, oli alkeiskurssi alkamassa huhtikuussa. Ilmoitin kurssille heti Nokin kun vain voin, ajattelin sen olevan sille juuri sopivaa touhua juoksemisen vastapainoksi: aivotyöskentelyä, yhteistyötä minun kanssa, kontaktia, energiaa vievää tekemistä ja siedätystä siihen että oppii olemaan riehumatta vaikka lähellä olisi myös muita koiria. :)

Tiistaina oli ensimmäinen tunti, teoriaa omistajille ilman koiria, ja tänään alkoi "todellinen" työ kera koirien. Tässä pientä briiffausta ekan tunnin sujumisesta.

Putki
Ekalla kerralla vähäsen pelottava. Kovasti joutui houkuttelemaan, ja kun minä itse olin putkessa puoliksi niin tuli ensin hakemaan namin ja kannustuksella lopulta kokonaan. Toisella kerralla putki oli edelleen melko epäilyttävä, mutta läpi tultiin vähän iisimmin. Kolmannella kerralla sitten taas hiukkasen iisimmin.

Aita
Aita oli alusta asti jees. Ei mennyt ollenkaan kauaa ennenkuin hyppäsi yli mun perään. Toisella ja kolmannella kertaa sama, toi vähäinenkin vauhdinotto lisää sillä heti kierroksia ja meinaa melkeen iskeä hepuli. Ennustaisin aitoja yksiksi Nokin tulevista lemppariesteistä ;)

Kepit
Nää oli aika epäilyttävät. Tuli kyllä kun namilla houkutteli mutta ilme oli sellainen niinkuin koko ajan ois oottanut että taivas tippuu niskaan. Et jotain outoo tässä on. Lisäksi toisella ja kolmannella kerralla into kiertää alkoi haalistua aina puolen välin jälkeen. Että häh, vieläkö tätä samaa? Mitä järkee? ;D

Aita + putki
Heti päästiin kokeilemaan jopa lyhyttä sarjaakin. Kuitenkin hyvin rauhallisesti jokaisen koiran valmiuksia mukaillen. Nokia piti ja myötäili ohjaaja hihnasta. Ensin esteen taakse istumaan, aita ja sitten käsky putki ja juoksin toiseen päähän huhuilemaan että kakara tulisi läpi. Tätä mentiin sitten myöskin pari kolme kertaa. Ja ihan hyvin meni, vaikka esteiden välissä toki olikin se pieni miettimistauko, et AIJAA tännekö vielä kanssa? ;D

Puomi
Tätä näin alkuun harjoiteltiin niin, että puomin.. öö.. siivekkeet? oli laitettu pöydän kahden puolen ja niitä pitkin siis noustiin aluksi pöydälle, jolloin ylhäällä liikkuminen tapahtui alkuun leveämmällä ja lyhyemmällä alustalla. Mun vuoristokiipeilijänihän ei siitä juurikaan hätkähtänyt vaan kun alkuun pääsi niin käveli läpi tasaisen varmasti namin perässä. Tämä kerettiin tänään ottaa vain tämän yhden kerran.

Siinäpä se puolitoistatuntinen sitten hujahtikin. Lopuksi Noki meni viisitoista kertaa ympäri hihnanmitallaan (vaikutti ihan bordercollielta esteiden välissä) ja ilmeisesti purki vähän energiaansa tai väsymystään. Noin muuten meni ihan hyvin ekaksi kerraksi. Toiset koirat ois tietty ollu ihania laikkikavereita, mutta valitettavasti kentällä ei tulla leikkimään muuta kuin mun kanssa. Hyvää siedätystä oli kyllä tuolle joka on vielä siinä iässä että tuppaa hullaantumaan kaikista koirista. Ja erittäin iloinen olen siitä että siihen saa vielä erittäin hyvin kontaktia namin avulla. Se ei mene lukkoon, se kuuntelee ja minä ja nami ollaan kuitenkin tarpeen tullen kiinnostavampia.

Innolla odotan jatkoa, ja toivotaan vaan että ensi kerralla sääkin suosisi paremmin; nyt oli tuulista, sateista ja harmaata koko päivän ajan.

Tähän asti..

Mitä sitten olemme puuhanneet tähän asti?

Elokuu
Noki tulee taloon. Pieni hunajankeltainen nyytti osoittaa alusta asti olevansa hyvin päättäväinen ja omatahtoinen, mutta myös läheisyydenkipeä pieni otus. Rasmuksesta se on aluksi ihan yäk yäk. Rasmus pysyttäytyy kakarasta mahdollisimman kaukana, vaikka kakara tykkäisi olla mieluimmin ihan kiinni isoveikkansa kyljessä. Joka päivä muutaman kerran Rasmus käy tarkistamassa mahan alta sukupuolen ja sen jälkeen nyroistää nenäänsä ja mulkaisee mua. "Poika! Olisit nyt edes mulle tytön tuonu kaveriksi, jos nyt pakosti piti toinen otus taloon raahata!".

Pikkuhiljaa Rasmus kuitenkin siedättyy, ja Noki nukkuu yhä useammin isoveikkansa kainalossa. Vaikka Rasmus ei voi myöntää (tai siis näyttää) että kakarasta pitäisi, se kuitenkin selkeästi viihtyy paremmin yksin kotona kun sillä on seuraa. Ja on niin mahdottoman kärsivällinen pientä kohtaan, että melkein jo mietin, pitäisikö sen enemmän sitä komentaa. Nokille Rasmus on Suuri Isoveli ja Idoli.

Syys-Marraskuu
Noki kasvaa pikkuhiljaa ja toisaalta hujahtaen, ensin se on pitkää selkää ja sitten yhtäkkiä yhtä koipea. Rasmus innostuu leikkimään sen kanssa useaan otteeseen (vaikkakin kohtuu harvoin) ja hämmentyy itsekin itseään. Se tulee minun luokseni leikin tiimellyksessä, puskee päätä ja näyttää ihan ihmettyneeltä. "Mitä MINÄ teen? Miksi minä leikin SEN kanssa?" Mutta sitten leikki taas jatkuu.
Käymme lenkeillä pururadalla sellaisiin aikoihin ettei siellä liiku porukkaa sekä rantametsässä, Noki saa olla paljon irti jo nyt jotta tottuisi siihen. Myös Rasmus saa olla irti aina kuin mahdollista.

Rasmus on vielä nopeampi kuin Noki ja tykkää kun pääsee lujempaa. Noki tulee aina perässä vaikka metsässä vetää ihan omaakin rallia, energiaa riittää. Kerran Rasmus innostuu kahlaamaan metsälampeen juomaan (se tykkää kahlata, mutta ei yhtään uida) ja kakara parka ei kerkeä huomaamaan, ettei sen jalat yllä vielä yhtä pitkälle kuin isoveikan.. Pentu syöksee veteen vauhdilla ja humpsis, jalat katoaa alta ja joutuukin uimasilleen jo ennenkuin edes tavoittaa Rasmuksen. Uinti sujuu mallikkaasti mutta äkkiä takas rantaa kohti ja sitten rannalla seuraa hirmuisen kiukkuinen marmatus, kun olo on yhtäkkiä niin märkä.. ;)

Noki tapaa tuttuja kivoja koiria ja alkujänskätyksen jälkeen mennään jokaisen kanssa huimaa rallia. Erityisesti Roope-corgi, Takhta ja Solo-saluki, ja Neva-collie on kivoja riehukavereita. Tutustutaan myös siskoni pieneen cavalierin alkuun, joka ei kuitenkaan kokonsa vuoksi ihan vielä riitä leikkikaveriksi. Nokilla on vähän turhan hurjat leikit vielä, ikäeroa noilla on reilu kuukausi. Rasmus on ilmeisesti saanut Nokin myötä pennuista tarpeekseen, koska Robi-cavalieri on sen mielestä ihan kamala ja kun sen näkee, pitää juosta hepuloiden mahdollisimman kauas, eli yleensä hihnan toiseen päähän. ;)
Kun ikää on kakaralla tarpeeksi aletaan käydä läheisessä puistossa ja saadaan lisää kavereita. Nopeasti Noki oppii saman kuin Rasmus - puisto on huiman kiva paikka! Ja nyt mulla on puistoa lähestyessä entisen nelivetoturbon sijaan kaksi kertaa tehokkaampi kasiveto varmistamassa että suunta on meillä varmasti oikea. Yllättävän paljon tuonkin ikäisessä kakarassa on voimaa.

Mainitsemisen arvoista sekin, että Noki huomaa lähimetsästä ekaa kertaa jäniksen, ilmavainusta polulta ryntää pusikkoon ja hetken kuluttua jonkin matkan päästä pyrähtää ohi ensin valkea pupu ja perässä kultainen Noki-salama.. Onneksi pupulla on kotikenttäetu ja se pääsee pian piiloon jättäen innosta täpisevän salukinalun etsimään sitä. Syksyn mittaan jäniksiä bongataan muutaman kerran lisää, mutta mun onnekseni ajot tapahtuvat turvallisilla paikoilla ja menevät harjoittelun piikkiin - saalista ei saada vaikko vaistot on kovat!

Joulu-Maaliskuu
Melko suuri muutos, muutto toiselle paikkakunnalle. Asunto on isompi, paikat tutut, vierailtu usein siellä vanhempieni luona. Koirat ottavat muutoksen hyvin, varmaan nekin tykkäävät isommasta tilasta missä olla. Toisaalta ne edelleen viettävät aikaa sisätiloissa lähinnä koirasängyllä ja sohvalla, aivan kuten edellisessäkin asunnossa asuessamme..

Toinen muutos on mun lähteminen työharjoitteluun, pitkään tätä ennen olin pääasiassa tehnyt hommia kotoa käsin. Yllättävän hyvin koirat siihenkin sopeutuivat, lukuunottamatta..

A) Nokia, joka sopivassa murkkuiän kaarteessaan on sitä mieltä että iltapäivällä kotona on TYLSÄÄ kun mamma on töissä ja puuhaa pitää keksiä. Ensin tulee nää salukeille perinteiset: siis sisutamaan! Nopeaan tahtiin alkaa pyöristyä kaikki puisten huonekalujen kulmat. Kirjahylly, tv-taso, muut kaapit.. Mistään ei meinaa enää löytää suorakulmaisia kaapin kulmia. No, ei se mitään, tähän varauduttiin ja siksi kirjakaappikin ostettiin kirpparilta ennen pennun tuloa.Lisäksi kulmat ovat pyöristyneet myös muovisista säilytyskoreista.

Koska Rasmuksen saldo tuhoissa oli kaksi puista kapustaa, lampunjohto ja yhdet pienet hampaanjäljet kännykässä, ajattelin jo silloin että jos tässä nyt joku karman laki vaikuttaa niin seuraava koirani on sitten tasmanian tuholainen. En tiedä onko kyse enemmän Murphyn vaiko karman laista, mutta Noki on kyllä jo tähänkin mennessä koonnut itselleen melkoisen saldon tuhoja. Useampia dvd-levyjä, muutama disketti, yksi kännykkä, sängyn patjan kulma, ompelukoneen johto, silmälasien sangat,.. jne. Lista on melkoinen. Onnistuipa poju värjäämään etutassunsakin hetkeksi sinisenkirjaviksi huopatussia pilkkoessaan.

B) Rasmusta joka on taas vienyt mestarivarkaan taitojaan röyhkeämmin eteenpäin. Olen saanut viritellä keittiön oveen jos jonkunlaista porttia ja silti se on kolme kertaa onnistunut murtautumaan siitä läpi milloin hakemaan pöydälle unohtuneen voileipäni tai milloin dyykkaamaan roskiksesta HK bleun kuoria minun ollessani töissä. Nyt viimein näyttää siltä, että olen kehittänyt porttiin sellaisen tuplalukon josta se ei rynkyttämällä enää pääse läpi.. Vaan jäämme katsoman mitä se seuraavaksi keksii.
Onpa Rasmus myöskin ihan huvikseen murtautunut keittiöön ja yläkaapit avattuaan tiputtanut sieltä ulos teepussini ja vitamiinipurkkini, kuitenkaan syömättä tai hajottamatta mitään. Se, ja lisäksi porttiin kiinni jäänyt musta karvatuppo paljastivat afgaanin syylliseksi.

Voisiko siis sanoa että tylsäksi ei elämä pääse käymään näiden veijareiden kanssa! Rasmus, vaikkei edelleen mitenkään kummemmin osoita Nokille tunteitaan, on seurasta selvästi mieltynyt ja saanut itsevarmuutta lisää omasta laumasta. Se on hieno isoveli, hirveän kärsivällinen mutta myös tarpeeksi jämäkkä komentaessaan pentua. Joskus melkein kadehdin sen kykyä saada kakara kuriin yhdellä urahduksella tai katseella. Jäämme nyt katsomaan, itä ne minun pääni menoksi mahtavatkaan jatkossa keksiä ;)

MIKSI tämä blogi?

Ihan ensin mun pitää päästä perustelemaan, miksi mun mielestä oli lopulta aiheellista luoda pojille oma blogi. Kun loin ensimmäiset kotisivut viime vuoden puolella, ja minulla oli vielä vain yksi koira ja nuo pari sivua tekstiä siitä, mitkä sivuille siitä kirjoitin, vaikuttivat alkuun ihan sopivalta määrältä juttua, vaikkei siinäkään tietenkään kaikkea tärkeää pystynyt kertomaan - siihen tarvittaisiin jo ihan kokonainen romaani jatko-osineen ;)
Toisen koiran muutettua huusholliin ajattelin että se sivu riittäisi sillekin, mutta törmäsinkin aivan uuteen ongelmaan. Rasmuksesta saa kirjoitettua juttua, joka koskee ainoastaan sitä itseään, samoin Nokista, mutta nyt kahdestaan ne muodotavat jo pienen koiralauman ja on paljon tapahtumia ja juttuja jotka koskevat ihan niitä kumpaakin. Näitäkin olisi kiva välillä tuoda esiin, mutta minne? Tekisinkä koirille vielä jonkun yhteisen sivun? Laajentaisinko uutisia-osiota? Varsinkin kun alunperin olin ajatellut, että päiväkirjan tyyppistä sivustoa mulla ei olis tarvetta nettisivuilleni luoda.

Nyt kuitenkin on alkanut tuntua siltä että tämä on se ainoa toimiva ratkaisu, ja päätös tuntuu melko luonnolliselta. Luon siis pojille oman yhteisen blogin, jonne voin kertoa kaikkea vähemmän yleisluontoista ja enemmän myös niiden yhteisistä tempauksista ja edesottamuksista. Tästä tämä lähtee, enjoy! :)