8. toukokuuta 2008

Ratasuoraharkoissa Kuopiossa

Päästiin koko poppoon kera ratasuoraharkkoihin Kuopion Sorsasaloon. Siellä siis kopit jota voi harjoitella koppilähtöjä sekä ratasuoraa hiekkapohjalla 100m verran. Viehe oli käsivetolaite mikä sopikin mainiosti eritoten nuorten ekoihin kunnon harkkoihin välineeksi.

Otin ensin Chocobon kokeilemaan, kuinka se innostuisi vieheestä. Se sai katsoa kauempaa kun joku juoksi ja näytti kiinnostuneelta. Sitten leikitin sitä ensin vieheellä ja ihan enste se kattoi että mikäs halvatun rätti toi ny on, mutta kyllä sillä ihan luonnostaan oli viettiä lähteä ajamaan pakenevaa valkeaa. Eka kerralla vedettiin viehe vähän reilu puolen välin matkan, hyvin Choco ajoi ja kävi katsomassa viehettä kun se pysähtyikin. Taas leikitin sitä kun palautettiin viehe ja uudelleen ajamaan, nyt vähän pidempi pätkä. Hyvin lähti taas perään ja kävi tsekkaamassa vieheen vaikkei sentään vielä oma-aloitteisesti sen kanssa koettanutkaan leikkiä tai muuta. Siihen jätettiin sitten Chocon osalta hautumaan.

Hain Nokin jonka suhteen mulla on ollut vähän epäilyksiä että näinköhän innostuu keinovieheestä kun on aitoa jo päässyt jahtaamaan metsäreissuillaan.. Ja kun ei ole muutenkaan hirmusti innostunut leikkimään kotonakaan karvavieheellä. Ihan pentuna se tosin kyllä leikki mielellään kun ajatin sitä vapavieheen kanssa takapihalla..

No, Nokikin oli positiivinen kokemus, kaksi kertaa lähetin senkin ja innostin vieheeseen ennen ja välissä. Saatiin myös vieheen mukaan oikean kanin "naama" kiinni, jotta olis vähän riistan hajuakin nyt alkuun. Noki ajoi ekan kerran oikeinkin nätisti ekaks kerraks, sitten pomppi omiaan siinä innoissaan ja kävi välillä viehettäkin tönimässä. Sen kanin naaman se nappasi irtikin ja sain pyydystää sen siltä pois ja kiinnittää uudelleen vieheeseen mukaan.
Toka kerrallakin Noki lähti mainiosti ajamaan, mutta vieherikko pysäytti ajon kesken kaiken. Sitten oli hetken vähän hukassa, mutta innostui taas vieheestä kun palautin sen. Sen verran kuumana kävi molempien juoksujen jälkeen että koetti napsia viehettä mun kädestänikin sekä halusi kiskoa sitä, mikä oli musta todella hienoa. Noki siis ylitti odotukseni, ehkä siitä vielä juoksija saadaankin, katsotaan ja edetään rauhassa :)

Rasmus sai juosta viimeisimpänä. Sen kanssa muistuteltiin mieleen koppeja ja lähetin sen kaksi kertaa koppien sisältä mutta niiden läpi (ei siis luukut kiinni). Eka kerralla viehe pysähtyi kesken kaiken taas (oli hieman teknisiä ongelmia vetolaitteen kanssa) mutta Rasmus tappoi ja retuutti sitä vallan urakalla ja ihan innoissaan. Toisella vedolla saatiinkin juostua koko suora, päästin sen varmuuden vuoksi lähtemään vasta kun viehe oli kauempana kuin eka kerralla. Jälleen intoa piisasi ja vieheen retuutus ja perusteellinen tappo oli kanssa. Ei oo tälläkään kaverilla yhtään into laantunu ja kun noin lunkisti suhtautui koppeihin, kuin vanha tekijä niin ens kerralla uskallan jo lähettää etuluukku kiinni varmasti. Se kun varmistuu että se sujuu niin voisi jo harkita Mikkeliin menoa ja ratakirjan koejuoksujen suorittamista.. Kiire ei kuitenkaan ole, mennään ihan rauhassa ja koiran ehdoilla ;)

Eli ihan hyvä eka harkkakerta tälle kesälle, tästä on hyvä jatkaa!

Ei kommentteja: