SA-FA afgaanien erikoisnäyttely, Tuomarinkartano 7.6.

Lauantaina suunnattiin Helsinkiin afgaanien erikoisnäyttelyyn kera Chocobon. Matkaseuraksi päätti ex tempore edellisiltana lähteä äitini mukaan. Aluksi koko matka tuntui olevan hieman vaakalaudalla kyytipulan vuoksi (ei onnistunut 99% varmaksi koettu kyyti A, eikä sitten myöskään varasuunnitelmat B ja C:kään..) ja edellisviikko meni etsiessä ratkaisua sillä tän suunnittelun jälkeen tuntui hurjan turhauttavalta ajatukselta löytää itsensä lauantaina kodista istumasta sohvaurheilun merkeissä.. Mutta onneksi sisu ei antanut periksi ja yleisten liikennevälineiden ja avuliaiden ihmisten avulla mekin pääsimme lähtemään reissun päälle!

Isommat pojat vietiin edelleisiltana hoitoon ja sitten puunattiinkin Chocoa näyttelykuntoon lopun iltaa. Seuraava aamu alkoikin sitten aikaisin - oli noustava ajoissa sillä jo klo: 05.50 piti olla matkalla junabussilla Pieksämäelle, josta junalla Tikkurilaan ja 19.30.

Choco oli junabussissa jo sen verran ystävällinen ahtaassa tilassa olevia kaikkia muitakin matkustajia kohtaan että sai ihan toppuutella. Äitini syliin penkille se yritti myös kiivetä useampaankin kertaan - meidän pienisuuri luulee edelleen olevansa pieni sylikokoinen.

Juna-asemalla se odotteli meidän kanssa nätisti pelkäämättä edes lattioita, mitä nyt jälleen kaikki ihmiset olisi halunnut morjenstaa häntä heiluen. Kun mentiin junaa odottamaan se hieman ihmetteli ohi kiitävää junaa peräytyen hieman, mutta kohta jo kuikuillen mikä vehje se oikein siihen tuli. Junan jyrkät rappuset vähän jännättivät ja autoinkin pennun ylös, mutta hyvin se yrittää jännityksestä huolimatta voittaa itsensä kun kannustetaan ja kehutaan. Junassa sisällä oltiinkin sitten jo ihan lunkeja, nätisti kuljettiin kun paikkaa etsittiin ja jälleen ihmiset ois ollu kovasti kivoja. Lemmikkivaunun takaosaan majoittuneille labbiksille piti alkuun vähän pöhistä mutta kohta nekin ois vaan kiinnostaneet. Pari lasta kävi silittelemässä Chocoa ja ainoa mitä sai varoa oli ettei se olis pusuttanut tyttöjä ihan kumoon sentään. Konduktöörikin tuli niin tutuksi että sille heilutettiin häntää jo kaukaa kun hän vaan ilmaantui näköpiiriin. Välillä maltettiin nukkuakin, osin lattialla ja lopusta osan aikaa penkille puoliksi mun syliini kiiveten. Voi liikkistä luttanaa.

Tikkurilassa jäätiin asemalle ja sieltä Maria ja Leevi meidän kopsasi mukaansa Tuomarinkartanolle. Suuret kiitokset Marialle kyydistä! Leevi sanoi ensin muutaman valitun sanan siitä että mokoma harmaa kakara noin vaan HÄNEN autoonsa mönkii, mutta Choco ei ollut moksiskaan, oli vaan kuin ei ois ees kuullut, ja kohta nuo nuuskivat jo toisiaan ihan hyvissä merkeissä.

Näyttelypaikalla oli taas kaikki kivaa ja jännää. Heti parkkipaikalla nähtiin ja Maija ja Irmeli-borzoi, ja kun alkoi tulla afgaaneja näköpiiriin niin Chocohan olis vallan sinkoillut ympäriinsä. Portilla törmättiin Laura Elinaan ja Sannaan ja Laura eskorteerasi Chocon teltoillemme sillä välin kun mä kävin ilmoittamassa meidät saapuneeksi kera rokotustodistusten.

Siinäpä sitten morjensteltiin koiria ja ihmisiä, auttelin hetken Orvokkia harjaamaan Juliaa ja kohta saikin jo alkaa kunnostaa Chocoboa junnukehiä varten. Sitä ennen Sari-kasvattajan Eve (Punapaulan Eve) meni ja nappasi ROP-pennun voitot kotiin.

Namitasku oli lahjakkaasti jäänyt kotiin joten oli pakko selviytyä ilman, mutta muuten kehässä meni ihan mainiosti kokemuksena. Chocon mielestä kaikki oli huisaa. Käytännössä juostiin kehälle Chocon halutessa sinkoilla yhteen jos toiseen suuntaan ja lopulta riehkatessa hetken Nemon kanssakin vielä. Siitä energiaa vaan lisääntyi ja kun mentiin joukolla kehään se katselin yhtä sun toista kaveria ihan siihen malliin että ok, kukas sitten lähtis riehuleikkiin. Rauhoitella sai että pysyi paikallaan. Kun jäätiin oottelemaan omaa vuoroamme yksilöarvosteluun, se pusutti kaikki lähelle tulevat ihmiset ja pihisi kehään että minä kans minä kans. Ja edelleen kaikkien kanssa olis voinu leikkiä myöskin.

Kehässä onneksi maltettiin seisoakin peräti ihan ok tyylillä, juokseminen meinas mennä vähän pomppimiseksi kyllä kun sitä intoa oli. Mulla on kanssa tekemistä löytää se oikea rytmi, mutta harjoitusta harjoitusta.. Muuten kakara ei yhtään arastellut mutta hampaiden katsomisessa oli joku juttu että vähän ihmetteli, vaikkei musta varsinaisesti pelännytkään. Toka yrityksellä katottiin nekin ihan kunnolla ongelmitta, kopeloida sai kyllä rauhassa. Ja kait sitä tuomariakin kerettiin taas pusuttaa jossain välissä ;)

Arvosana oli tällä kertaa H kera pitkän arvostelun, jossa selvisi että lähinnä etuosa oli vielä kovin kehittymätön ja se vaikutti sitten tietysti muunmuassa etuliikkeisiin. Ei mitään kovin vakavaa kuitenkaan eikä mitään mikä ei isolla chanssilla korjautuisi iän ja kehityksen myötä. Olin ihan tyytyväinen. Tuomari oli mukava, sanoi että vauvahan tämä vasta kun kuuli iän ja niinhän se toki onkin, lapsi vielä. Kävi myös kertomassa miksi antoi nyt H:n, kehui lupaavaksi siis että pohja ja perusta on hyvä, mutta vielö vaan kotiin kasvamaan ja kehittymään, vaikka kokemusta onkin jo hyvä hakea näistä näyttelyistä.

Sitten Choco saikin vettä juodakseen ja mennä kevythäkkiinsä varjoon lepäilemään ja mä keskityin seuraamaan muiden junnujen menestystä ja kuvaamaan. A-pennuista sai Ludde ERIn, muut saivat EH:n ja H:ta. Vain 5 urosta 17:sta sai tuomari Eeva Reskolta junnu-uroksissa ERIn. Ludde oli vielä kärkiviisikossa mukana mutta tippui sitten tuomarin sijoittaessa Mooseksen (Neliapilan Hei Me Lennetään) sekä Scaramis R-pentujen värisuoran Mickeyn, Jamien ja Dustinin. Myyn veli Nemo esiintyi ja juoksi kauniisti ja sai palkakseen EH:n.

Juniorinartuissa Chocon sisko Molly sai myös H:n, mutta Myykkösemme sai sitten peräti EH:n. Arvostelu oli heilläkin ihan ok. Narttujen osalta tuomari oli edellistäkin tiukempi ja jakoi luokkaan vain kaksi ERIä ja loput EH:ta ja H:ta. Myös loput luokat arvostellut Colleen Khoury oli tiukka täti tyypilliseen erkkari-tuomarien tapaan: Jopa valiouroksissa jaettiin 3 x H sekä EH:ta.

Paljon tuli räpsittyä kuvia, peräti 400 pelkästään näyttelystä.
Etukäteen suunnittelemamme idea telttarykelmästä piknikkeineen toimi myös aivan loistavasti ja ruoka oli maittavaa, kiitos siitäkin kaikille ja eritoten leipomista harrastaneille! Äitini oli kanssa hirmu ihastunut tuommoiseen nyyttikestisysteemiin, kehuja hältäkin! Oli myös tosi mukava rupatella vanhojen tuttujen kanssa ja tutustua muutamaan uuteenkin naamaan sekä koiriinsa.

Mutta en voi olla kuin aivan valtavan ylpeä meidän 10kk vaavistamme - tuntui että Chocolla jaksoi olla ihanaa ja kivaa melkein koko päivän ja noi matkustelutkin sujui niin hienosti ettei tosikaan! Kuuden jälkeen huomasi tosin että nyt alkoi väsyttää, kun ei jaksanut enää niin sosiaaliseerata vaan vähän vetäytyikin pois, mutta onko tuo ihmekään pienelle. Vahvasti kuitenkin näyttää että mulla on nyt toinenkin helppo matkaseura-gaani, Rasmushan reissas mun kanssa 5kk ikäisestä alkaen millon bussissa, autossa, jopa veneessä ja se on aina ollut helposta helpoin matkustaja. Palkaksi pitkästä reissusta Choco sai jakaa mun eväsleivät bussissa sekä hese-tuliaisina sai vielä iltapalaksi ihan oman juustohampurilaisen (josta tosin veks kurkut ja sipuli).

Tuliaisiakin tarttui matkaan - Chocolle ihana uusi valkea näyttelyhihna kera strassien ja muutama uusi numero Sighthound Magazinea sekä Les Pooch shampoota, hoitoainetta ja korvakarvarasvaa joita taas syyhyttää päästä kokeilemaan.

Että niin - taas ollaan oltu reissussa 20h putkeen kolmen tunnin yöunilla, ja palkkana myös aurinkovoiteista ja hatustakin huolimatta auringossa kärtsähtänyt nahka.. Ja silti päällimmäisenä on vaan ajatus jotta olipas taas kiva reissu! ;D
On tää koiratouhu niin hullua mutta toisaalta myös niin antoisaakin että sen eteen tulee tehtyä ihan ihme juttuja!

Mikkelin maastokisat 25.5.

Pääsimme korkkaamaan Rasmuksen maastokauden Mikkelissä lämpimän aurinkoisena toukokuisena sunnuntaina. Alunperin oli idea lähteä veljeni autolla ja Sirkku kuskina kera koko koiralaumani, mutta Sirkun suunnitelmien muuttuessa menimmekin vain yhdellä autolla ja mukaan lähti vain Rasmus viettämään laatuaikaa mamman kanssa kahdestaan. Nuoriso jäi nukkumaan miehekkeen kylkeen kotiin siksi aikaa.

Rasmus juoksi alkuerän ihan normaaliin tyyliinsä seuraten (sen mitä radasta näki) melko nätisti, mutta arvatenkin hyytyen hieman loppuun päin, kuitenkin juosten vieheelle asti. Viehettä se ei tappanut kuten ei yleensä tapa jos on koppa päässä. Kunto kesti ja kun pääsi finaaliin niin uskalsin juoksuttaa myös siinä. Tsemppasi muutamalla kymmenellä pisteellä suoritustaan finaalissa mutta kokonaispisteet jäi silti alle neljänsadan eli ei SA:ta tällä kertaa. Mutta jos ei muuta niin ainakin erittäin toimivaa kuntoilua tuo oli meidän laiska-Jaakolle, eipä sitä muuten saa kirittämään yhtälailla kuin vieheen perässä. Ja nyt sitten kiinnitetään huomiota tuohon vauhtikestävyyteen jatkossa ja jatketaan myös hiekkakuopalla mäkitreeniä joten jospa seuraavissa kisoissa meni sitten taas jo vähän paremmin.

Rasmuksen veli-Remu ja puoliveli-Kasper olivat kanssa juoksemassa, Kasperin kanssa juoksivat jopa finaalin yhdessä. Remu sijoittui taas sinne kärkipäähän taatulla varmalla tyylillään ja Kasperinkin debyytti meni nätisti, olivat listalla Rasmuksen kanssa häntäpäässä hyväksytyillä suorituksillaan peräkkäin, mutta kuitenkin. Ihan hyvä alku.

Paljon tuttuja tuli myös bongattua - Harmitti kun Noki ei ollut mukana kun paikalla olisi ollut silloin lähes pienimuotoiset Qashani T-treffit. Reaver ja Touman olivat juoksemassa ja yllätykseksi myös Kupiaiset saapuivat paikalle kera Sasun ja Halin! Kuinka ihana olikaan nähdä näitä kaikkia ihmisineen ja päästä vertailemaan ja tunnustelemaan sukulaiskoiria! Reaver oli selvästi eniten kuin meidän Nokka, ilmeet ja kaikki, ei paljon haittaa väärä väri ja sukupuoli. Hali oli kuin vankempi hapsullinen versio Nokista ja Touman taas niin seesteinen ja edelleen kolhompi ja kulmikkaampi, vaikka sekin kovasti miehistynyt sitten viime näkemän.

Hieman sydämentykytyksiä aiheuttivat käärmekammoiselle tieto siitä että lähistöllä oli nähty kyitä, ja mihinkään metsiin ei me sitten Ramsen kanssa mentykään, hyi. Onneksi yksikään matelija ei kohdannut reitillään kanssamme!

Rasmukselle päivä lienee ollut auvoisa. Se pääsi toteuttamaan itseään juoksemalla, näki koiratuttuja (kuten sydänystäväänsä ja herramieskumppaniaan Niki the salukia), sai juoksemisesta palkaksi ihka oman grillimakkaran (josta tosin komensi mua kun se olikin vielä liian kuuma.. Mamma, kylmennä toi HETI!) ja vielä tuntui nauttivan täysin rinnoin siitä huomiosta jota sai perhe Kupiaisen silitellessä ja hyvitellessä sitä sen makoillessa pitkin pituuttaan ruohikossa. Mitä muuta voi afgaani haluta?

Kuuden maissa päästiin kotia kohti, Sirkun juoksijakoira Solo saluki nappasi jaetun 9. sijan ja SA:n joten ihan tyytyväisiä olimme molemmat. Kovasti taas iski maastokuume - miten paremmin sitä voisikaan viettää lämmintä kesäpäivää kuin pellolla koiraystävien keskellä katsomassa ja kuvaamassa vinttikoirien juoksusuorituksia - nähdä niiden tekevän sitä mistä ne eniten nauttivat, juoksevan. On tähänkin harrastukseen tullut hurahdettua ihan melko kunnolla! :)

Rasmuksen vuoro agiliitää

Eli tänään lähdettiin harjoituksiin kera Ramsebamsen.
Rasmus oli hommasta melkolailla yhtä innoissaan kuin aiemminkin. Taskussa olevat namit on sille se taikasana ja jos ei tarpeeksi tapahdu aletaan volista ja ölistä.

Ensin käytiin läpi jälleen kontaktiesteitä. Odotellessamme vuoroamme hypättiin kahta aitaa ja mentiin keppejä. Niissä on treenaamista mutta ihan näpsäkästi niitä silti pujotteli tauon jälkeen namin kera. Otin sekä hihnan kanssa että irti ja hyvin malttoi puuhata eikä ollut lähdössäkään muualle. Esteet se hyppää myös kuin vettä vaan melko pienellä vihjeellä.

Sitten mentiin vuorollamme A-estettä, aitaa ja keinua. Keinu ei tätä äijää hätkäytä vaikka se suunta vaihtuukin, odotti nätisti ja kaiveli mun nyrkistä namia kun ohjaaja heijasi keinusta sen toisen pään alas. Puomi meni hurjan nätisti, just sopivalla nopeudella ja ongelmitta muutenkin. Namit alastulossa takasi kontaktien otonkin.

A-esteellä oli hieman vaikeuksia kontakteissa. Alastulo sujui niin vauhdilla ja tuntui että takapää joskus kerkesi alas esteeltä melkein etupäätäkin ennen. Lopulta kun ohjaaja hihnan kanssa ihan jarrutteli saatiin aikaan yksi hyvin mennytkin alastulo.

Otettiin myös pöytää joka olikin haaste tän kokoisen koiran kanssa! :D Jos namin pisti pöydän keskelle Rasmus vain kurotti hieman kaulaansa pöydän viereltä ja söi sen. Jos minä seisoin namin kanssa toisella puolella, se meni vauhdissa samantien yli mun luo. Se oli siis pysäytettävä namin kanssa siihen pöydän päälle salamana heti hypyn jälkeen, palkittava ja käskytettävä paikalleen. Siitä se sitten lähti hyvin alas kyllä.

Putki oli Ramsellekin ekaksi vähän "öö, mikäs tää nyt olikaan"-juttu. Viimeksi sillä oli hieman aina vaikea hahmottaa sisäänmenoaukkoa toisinaan koska sen silmien taso on itsellään niinkin paljon korkeammalla. Nyt meni kanssa hetki että hokas että läpihän tässä mennään. Ja onhan se tuon kokoiselle ihan ryömimistä melkein.. Ei tarvinnut kuitenkaan oikaista eikä lyhentää putkea vaan kun kerran hokasi niin meni toisenkin kerran ihan hyvin. Hypittiin myös esteitä liinassa varmuuden vuoksi, hieman alkoi into loppua siinä että jaa, vaanko hyppimistä ja seurasi mua tyyliin: et säkään hyppää vaan kierrät niin miks mäkään hyppäisin ;) Saatiin kuitenkin hyppäämään este ja menemään päälle A-este pariinkin otteeseen ihan nätisti.

Sitten oli aika ohjausharjoittelulle. Täytyy sanoa että olin itse ihan pihalla valssauksista ja käännöksistä ja sähelsin vuorollamme minkä taisin. Ohjaaja-parka ;D Rasmus jäi oottamaan paikalleen istumaan aivan valtavan hienosti mistä oon tyytyväinen, mutta huomasin sen myös olevan tosi herkkä mun negatiivisille käskyille - kerran se oli tulossa yli jo vähän nopeemmin kuin olin valmistautunut ja kerkesin käskeä että ei; poika jäi siihen sen näköisenä että no EI sitten ollenkaan kun kerran käsket ettei.. ja MÄ kyllä LUULIN että mun piti tulla yli! Eli saan siis varoa kieltämästä tuollaisessa tilanteessa koska selkeesti se koki saaneensa ristiriitaisia käskyjä nyt.

Ohjaaja myös neuvoi hyvin että sen sijaan että jättäisin koiran oottamaan tylsänä ennen hyppyä innostaisin ja leikittäisinkin sitä namilla. Jos se oottaa se helposti kyllästyy vinttarimaiseen tyyliin: hohhoijaa, ei tapahdu mitään, blaah. Mutta jos leikitän sitä namilla se päinvastoin terästyy ja kerää intoa hypätä. Eritoten tämmöisessä tilanteessa kun se oli jo vähän väsynyt kontakteilla käytetystä ajasta toi on hyvä pitää mielessä.

Paljon siis opeteltavaa mutta Rasmus on kyllä potentiaalinen ellei nyt pääse tosiaan ihan kyllästymään hommaan. Ja MULLA onkin kova työ alkaa treenaamaan tuota ohjausta etten sähläisi niin paljon! :D

Parkkarilla kun ooteltiin miehekettä hakemaan meitä kotiin otettiin vähän kotitottistakin ja olin tosi iloinen kun Rasmus meni maahan muutaman kerran ihan pelkästä suullisesta käskystä (yleenä tarvitsee painottamaan myös käsimerkin) ja pysyi paikallaan useamman kerran paikallaolossa vaikka käännyin siihen selin kävellessäni poispäin siitä, monesti tuppaa varastamaan lähdössä. Joka kerta tuli myös luo innolla ottamaan namin. Ihan kiva juttu tuokin ;) Yhteistyötä.

Ratasuoraharkoissa Kuopiossa

Päästiin koko poppoon kera ratasuoraharkkoihin Kuopion Sorsasaloon. Siellä siis kopit jota voi harjoitella koppilähtöjä sekä ratasuoraa hiekkapohjalla 100m verran. Viehe oli käsivetolaite mikä sopikin mainiosti eritoten nuorten ekoihin kunnon harkkoihin välineeksi.

Otin ensin Chocobon kokeilemaan, kuinka se innostuisi vieheestä. Se sai katsoa kauempaa kun joku juoksi ja näytti kiinnostuneelta. Sitten leikitin sitä ensin vieheellä ja ihan enste se kattoi että mikäs halvatun rätti toi ny on, mutta kyllä sillä ihan luonnostaan oli viettiä lähteä ajamaan pakenevaa valkeaa. Eka kerralla vedettiin viehe vähän reilu puolen välin matkan, hyvin Choco ajoi ja kävi katsomassa viehettä kun se pysähtyikin. Taas leikitin sitä kun palautettiin viehe ja uudelleen ajamaan, nyt vähän pidempi pätkä. Hyvin lähti taas perään ja kävi tsekkaamassa vieheen vaikkei sentään vielä oma-aloitteisesti sen kanssa koettanutkaan leikkiä tai muuta. Siihen jätettiin sitten Chocon osalta hautumaan.

Hain Nokin jonka suhteen mulla on ollut vähän epäilyksiä että näinköhän innostuu keinovieheestä kun on aitoa jo päässyt jahtaamaan metsäreissuillaan.. Ja kun ei ole muutenkaan hirmusti innostunut leikkimään kotonakaan karvavieheellä. Ihan pentuna se tosin kyllä leikki mielellään kun ajatin sitä vapavieheen kanssa takapihalla..

No, Nokikin oli positiivinen kokemus, kaksi kertaa lähetin senkin ja innostin vieheeseen ennen ja välissä. Saatiin myös vieheen mukaan oikean kanin "naama" kiinni, jotta olis vähän riistan hajuakin nyt alkuun. Noki ajoi ekan kerran oikeinkin nätisti ekaks kerraks, sitten pomppi omiaan siinä innoissaan ja kävi välillä viehettäkin tönimässä. Sen kanin naaman se nappasi irtikin ja sain pyydystää sen siltä pois ja kiinnittää uudelleen vieheeseen mukaan.
Toka kerrallakin Noki lähti mainiosti ajamaan, mutta vieherikko pysäytti ajon kesken kaiken. Sitten oli hetken vähän hukassa, mutta innostui taas vieheestä kun palautin sen. Sen verran kuumana kävi molempien juoksujen jälkeen että koetti napsia viehettä mun kädestänikin sekä halusi kiskoa sitä, mikä oli musta todella hienoa. Noki siis ylitti odotukseni, ehkä siitä vielä juoksija saadaankin, katsotaan ja edetään rauhassa :)

Rasmus sai juosta viimeisimpänä. Sen kanssa muistuteltiin mieleen koppeja ja lähetin sen kaksi kertaa koppien sisältä mutta niiden läpi (ei siis luukut kiinni). Eka kerralla viehe pysähtyi kesken kaiken taas (oli hieman teknisiä ongelmia vetolaitteen kanssa) mutta Rasmus tappoi ja retuutti sitä vallan urakalla ja ihan innoissaan. Toisella vedolla saatiinkin juostua koko suora, päästin sen varmuuden vuoksi lähtemään vasta kun viehe oli kauempana kuin eka kerralla. Jälleen intoa piisasi ja vieheen retuutus ja perusteellinen tappo oli kanssa. Ei oo tälläkään kaverilla yhtään into laantunu ja kun noin lunkisti suhtautui koppeihin, kuin vanha tekijä niin ens kerralla uskallan jo lähettää etuluukku kiinni varmasti. Se kun varmistuu että se sujuu niin voisi jo harkita Mikkeliin menoa ja ratakirjan koejuoksujen suorittamista.. Kiire ei kuitenkaan ole, mennään ihan rauhassa ja koiran ehdoilla ;)

Eli ihan hyvä eka harkkakerta tälle kesälle, tästä on hyvä jatkaa!

Agitreeneissä jälleen - Nokkaeläin pätee

Melkeenpä vuoden tauon jälkeen palattiin areenalle jatkajien ryhmään kera Nokkaeläimen katsomaan kuinka se agility mahtaisi nyt vielä innostaa.

Jatkajien ryhmä koostuu kahdesta osiosta - toisella puolen kenttää harjoitellaan kontaktiesteitä ja toisella puolen taas ohjaustekniikkaa hyppyradan tyyppisen kokooman kera. Harjoittelijat ovat kahdessa ryhmässä ja kentällä on myös esteitä joita voi odotellessa ottaa itsenäisestikin. Kummassakin osiossa on myös ohjaaja joka avustaa sitten suorituksissa ja opastaa eritoten ohjauspuolella miten voisi mennä paremmin.

Aloitettiin kontaktipuolelta. A-este ja puomi menivät kuin konkarilta, ja malttoi myös pysähtyä kontaktipinnoille melko kivasti.
Keinua harjoiteltiin kanssa, viimeksihän se säikkyi keinulla sen verran että meni Aat ja puomitkin vähän kauhulla. Nyt onneksi meni paremmin, vaikka ensin se yrittikin karkuuttaa kesken kaiken ja muutaman kerran sai hypättyäkin alas puolessa välissä, heti ku keinu alkoi liikkua "tää ei oo turvallista"-mentaliteetilla. Saimme sitten toisen ohjaajan avuksi, joka piti pakolla Nokan paikallaan niin ettei se päässyt hyppäämään, ja kauheasti kehuja sitten päälle. Saatiin se menemään este pariin otteeseen näin, eikä onneksi samanlaista kammoa jäänyt, vaikkakin tekemistä tuossa tuleekin taatusti vielä olemaan.

Välillä mentiin hyppyjä ja pöytää myös, mitkä tuolle loikkijalle ovat kaikki kovin helppoa pässin lihaa. Putkea sen sijaan piti vähän muistutella mieleen, ekat kerrat oli vähän että ääk, en kait mä TUONNE mee. Suoristettiin ja lyhennettiin putkea sitten ja johan se muistui mieleen taas. Menin sitten esteitä ja putkea ilman hihnaa jonkun kerran ja meni ihan jees.

Kepit sen sijaan oli jos mahdollista herättivät Nokassa entistäkin enemmän ennakkoluuloja. Kyllä se kiersi ne namin perässä, mutta oli sitä mieltä että ne vähintään kaatuu päälle jos liian pitkäksi aikaa unohtuu siihen viereen. Joten niinpä se aina välistä pujoteltuaan ryntäsi kummallakin puolella niin kauas kepeistä kun pääsi.. ja sain vetää sitten hihnasta takaisin että jatkoi seuraavan ohi.. Eli harjoittelua, harjoittelua ja eritoten pitää sille nyt osoittaa ettei ne suinkaan kaadu päälle eikä taivaskaan tipu niskaan jos keppejä on kiertämässä.

Kontaktiharjoituksissa sitten Nokka vasta loistikin oikein vinttikoiramaisesti ;)
Ei riittänyt että mulla oli kovasti tekemistä ohjauksessa itsessään, Nokia alkoi tässä vaiheessa kiinnostaa päätön ympärijuokseminen enemmän kuin se mun kanssa puuhaaminen - juu, mitäs en käyttänyt sitä ennen harkkoja juoksemassa vähän jossain.. ;)

Siinä vaiheessa kun koira jäi jököttämään esteen taakse istumaan vaikka jo kutsuin sitä hyppäämään estettä, arvasin että nyt se lähtee.. Ja niin lähti. Kenttää ympäri revitteli naama virneessä. Yllättäen tuli kuitenkin kun karjuin. Ja eikun uudelleen ja sama juttu. yhden esteen se malttoi hypätä ja taas mentiin.. Ja siinä sivussa pari estettäkin oma-aloitteisesti. ;D Vielä kolmannen kerran yritettiin ja nyt se katsoi mua, katsoi taakseen koiria, taas mua ja phiuuuung - sinne meni.. Nyt yritti jo saada muitakin leikkiin mukaan mokoma!

Seuraavaksi sitten ooteltiin muiden vuorot ja otettiin ihan lopussa vielä kerran uudelleen ja nyt niin että ohjaaja juoksi hihnan kanssa perässä. Meni ihan jees nyt sitten lopulta, vaikka mulla on ihan hulluna kyllä tekemistä tuon ohjaamisen suhteen ;)

Ihan ok harkat kuitenkin, toivottavasti saadaan kesän mittaan myös jatkettua hommaa! :)

Rasmus ja agilityn paluu

Jälleen olimme harkoissa, muutama kerta jäänyt valitettavasti välistä muunmuassa työkiireiden vuoksi. Nyt oli ilmakin ihanan suosiollinen, aurinkoinen ja lämmin syyspäivä, ja suuntasimme jälleen kentälle puoli kuudeksi.

KEPIT
Nämä mentiin jo rutiinilla, edelleen kera kanaverkkoviritelmän tosin. Vauhtiakin löytyi kun vähän innosti ja palkaksi saadut namit kelpasivat mainiosto kimmokkeeksi suoritukseen.

PUSSI
Tää meni kans nätisti. Eka mentiin niin että agiohjaaja piti pussin toista puolta auki, ja toka kerralla niin että ihan vaan käskytettiin pussiin sen ollessa maassa. Kumpikin kerta meni aivan jees.

AITA + AITA + AITA (ympyrässä)
Tää oli Ramsen mieleen! Nyt täytyy sanoa että sinänsä huomaa, että Rasmuksen kanssa on tietty yhteistyö jo kehittyneempää kuin Nokin kanssa - luonnollisesti, koska Rasmus on ollut mulla kuitenkin neljä vuotta jo ja Noki vasta vuoden. Rasmus handlaa kokemuksella sen, minkä Noki tietynlaisella innokkuudella yhteistyöhön ja ongelmanratkaisuun. Mutta siis tässäkin harjoituksessa ei ollut minkäänlaista ongelmaa Rasmuksen käskyttämisessä - se hyppäsi innolla, halukkaasti ja ennakoiden hienosti mitä siltä halusin, osaten lukea minua hyvin, ja omista sähläilyistänikin huolimatta ;) Nyt huomasi myös selvästi sen että sarjojen hyppiminen on sille mieluista ja saimme kehuja myös ohjaajaltamme :)

PUOMI
Tässäkin edistyttiin, sillä kun eka yritys kiivetä loppui taas liian höseltämisen seurauksena tipahtamiseen heti nousun jälkeen, Rasmus viimein hokas että homma itse asiassa sujuu nopeammin ja paremmin kun menee hiukkasen hitaammalla tahdilla ;) Site mentiin kaks kertaa oikeen mainiosti päästä päähän. On sillä kieltämättä melkoiset hermot kun se ei taaskaan sitä tipahtamistaankaan yhtään hätkähtänyt, uudelleen vaan, nami jee! ;D

A-ESTE
Tää mentiin myös hyvin kuten ennenkin. Hieman on ponnistelua kiivetä ja sitten jarrutella sopivasti, mutta mielestäni vaatii vaan tottumista :)

KEINU
Jälleen ehkä se esteistä helpoin Rasmukselle, voi olla että se jopa nauttii haastavuudesta ja tasapainottelusta. Ei ole moksiskaan kun keinu vaihtaa suuntaa ja kulkee useimmiten suorassa linjassakin alusta loppuun ilman että jalat meinais reuhtoa ulkopuolella, kuten tosiaan alkuun sen puomin kanssa.

AITA + PUTKI + AITA
Hypyt sujuu edelleen hienosti ja nopeutta saatiin hommaan näyttämällä kuinka estejakson toiseen päähän laitettiin lautaselle nameja odottamaan. Koska en täysin luota etteikö Rasmus saattaisi saada päähänsä lähteä esteiden välillä livohkaan, mentiin tää pidempi sarja liinassa ja se olikin selkeesti oikea ratkaisu, sillä poika pääsi vauhtiin ja tykkäs selvästi. Edelleen olin tosin tyytyväinen kuinka se lukee mua, tai voisko sanoa että ennakoi noita esteiden suorittamisia. Putkenkin se menee nätisti kunhan hoksaa sen - putken kanssa ainoa ongelma on, että Ramsen pää on niin paljon sen suuaukkoa korkeammalla, joten eka kerran se missasi sisäänmenoaukon ekan esteen jälkeen ja hyppäsi sen sijaan putken yli kun koki että jotain ois tehtävä ;D Mutta kun ohjasin sen agiohjaajan neuvosta niin, että en lähtenytkään yhtä aikaa liikkeelle, vaan menin putken eteen ekan aidan taakse ja koira oottamaan ekan aidan toiselle puolella paikalle, niin ohjaus onnistui ja Rasmus hokasi minne mennä, putki osoitettiin tarpeeks selvästi. Jatkossa täytyy just kiinnittää huomiota että se hokaa putken vaikka onkin näkökenttänsä hieman alapuolella, niin hyvin menee. Ja edelleen tykkäs hypätä ja namit loppupäässä oli hyvä kimmoke.

Oikein hyvä maku jäi näistäkin harkoista suuhun ja uskon että Rasmuksellekin! Rasmus on kyllä todella yllättänyt mut positiivisesti agi-koirana, aattelin että voihan se ehkä innostua mutta että näin paljon ja että yhteistyökin tuntuu pelaavan näin kivasti niin se on ollut erittäin mieluinen yllätys :)

Rasmus agiliitää taas

Taasen oli agility-harjoitukset kera Rasmuksen. Jälleen oli pojalla kova into päästä kentälle. Nyt oltiin myös kerrankin niin ajoissa - vaihteeksi - että saatoin hyvin osallistua esteiden kantamiseen Rasmuksen odotellessa kiinnitettynä vajan seinään kuten muutkin kollegansa. Ja sitten aloitimme.

PUTKI
Kun Rasmukselle saa kunnolla osoitettua minne sen pitää mennä, niin se menee kyllä pussinkin läpi hienosti. Jostain syystä vaan se hoksaaminen että AI täältäkö taas vie joskus hiukan aikaa. ;)

AITA + PUTKI
AIdan Rasmus hyppää hienosti, tosin ei aina malttas ihan koko aikaa oottaa istualtaan kun mä meen sinne hiukan kauemmas ohjaamaan. Mut hypyn jälkeen se putki on vähän taas hämäävä, Rasmus on itse niin korkealla että tömähtää aina siihen eteen vähän sen näköisenä että ylikös tästäkin nyt mennään. Mutta kun sille osoittaa että putkeen mennään niin menee kyl taas nätisti.

AITA + PUTKI + AITA
Jälleen aidat menee hyvin, vissiin ihan tykkää hyppiä tyyliin tän mä OSAAN haa! Samoja ongelmia putkessa kuin edelleä, eli pitää se katse saada hokaamaan asiat tarpeeks matalaltakin. Mut jälleen, kun se hokataan ni sitten putki mennään läpi hyvin ja seuraavakin este mennään nätisti. Tietyllä tavalla Rasmusta on helpompi ohjata esteille kuin Nokia välillä. Noki tapaa joskus jäädä miettimään vähän että hmm, hyppäisinkö ja seuraa enemmän namikättä, joten mä joudun olemaan tosi paljon tarkempi siinä miten ohjaan. Rasmus taas hypyissä hoksaa jotenkin näppärämmin kenties käskystä mitä pitää tehdä eikä seuraa niin tiiviisti kättä. Johtusko sit sen vähän vanhemmasta iästä et osaa jo arvioida tai lukea mua paremmin, en tiedä :)

A-ESTE
Pitkät koivet ei oo kyl kaikissa esteissä ihan niin hyödyksi ja A-esteenkin meneminen on afgaanille vähän eri juttu kun jollekin matalammalle rodulle. Mutta hyvin se silti menee, vähän kaahottaen edelleen, muttei arastele yhtään ja kun taas vaan hokaa niin sitten mennään. Noki on näissä kiipeilyjutuissa luonnonlahjakkuus, mut ei Rasmus paljoa taakse jää - tyyli on vaan niin erilainen näillä kahdella ;)

PUOMI
Puomi on ehkä se vaikein toistaiseksi. Rasmuksen tuntuu olevan vaikea saada pysymään jalkojaan suorassa linjassa ettei se tipu alas sieltä kesken kaiken. Toisaalta se on niin korkea ettei itse meinaa aina edes huomata että takapää onkin jo maassa ja kiipeämistä namin perässä jatkaa vain etupää. Eritoten kun se ei itse milläänlailla hätkähdä puomin sivuilta roikkuvia koipiaan. Namin perässä vaan tohotetaan, ja joutuun tosi tarkkaan ja suoraan namia vetämään jotta koko puomi saadaan kuljettua nätisti. Toisaalta kun toinen on niin fiiliksissä niin ei se myöskään tunnu mitään kammojakaan saavan mikä on toki hyvä.

KEINU
Ihmeellistä kyllä, tää on melkein helpoin este Rasmelle tällä kertaa. Se osaa jo kulkea sen suoraan eikä ollenkaan välitä vaikka kiikku keskenkaiken vaihtaa suuntaa. Voisin epäillä että se melkeenpä tykkää koko esteestä! ;D Eikä edes koivet viuhu ilmassa.

KEPIT
Mentiin edelleen verkon avulla ja näppärästi pujottelee. Saatiin jopa vähän vauhtiakin jo peliin kun sopivasti innostin ohjaajan kehoituksesta.

OKSERI
Niinkuin muutkin hypyt, ei ongelmaa vaan kevyesti yli iloisena että oli sen vuoro tehdä jotain.

MUURI
Edelleen kuten aiemmin, nätisti vaan yli.

PITUUS
Ei ongelmia tässäkään, vaan ilmojen halki käy lentäjän tie..

PITUUS + MUURI + OKSERI
Edelleen meni tosi nätisti ja tässä just huomas hyvin taas kuinka vähän sitä tarvitsee ohjata esteillä jotka se tuntee ja tietää heti mitä pitää tehdä.

Vapaana en ole vielä uskaltautunut Rasmusta kentällä pitämään, koskapa en voi luottaa aivan 100% ettei se mihinkään keksisi lähteä. Afgaani on afgaani.. Kun ei aina tiedä että millainen päivä nyt on ja kentällä on niin paljon muita koiria keitä saattas intoutua moikkaamaan. Mutta muuten ja yleensä ottaen olen tosi tyytyväinen Rasmuksen suorituksiin ja erityisen iloinen siitä että se todella tuntuu tykkäävän hommasta! :)