Noki ja agiliidon kosto

Eilen oltiin sitten taas agiliitämässä. Meidän kohdallamme kyseessä olivatkin alkeiskurssin viimoiset treenit koskapa perjantain treeneihin emme todennäköisesti pääse tällä viikolla, muita kujeita tiedossa.

Päivä oli kuumin harkkapäivä tähän asti, hellettä suorastaan ja kentällä ei varjonpaikkojakaan kovin suuresti ole. Otin Nokille mukaan vesipullon, mutta ottamani "kätevän kokoinen" puolen litran pullo ei kyllä riittäny mihinkään, vaikka oli sekin kyllä todella tarpeen. Ensi kerralla samanlaisella ilmalla on kyllä varauduttava isompaan vesisatsiin eikä olis pahitteeks jos siitä riittäis ohjaajallekin samalla..

Olimme kerrankin ihan ajoissa paikalla ja ensin kannoimme esteet porukalla kentälle.
Ja sitten pikkuhiljaa taas hommiin. Noki tosin oli sitä mieltä et nyt täs ei oo järkeä. Kakara oli ensimmäistä kertaa koko agility-kokeilun aikana selkeesti yhteistyöhaluton eikä jaksanut keskittyä oikein suorituksiin. Varmasti siihen suurin syy oli tuo kuumuus, mutta olipa jännä nähdä tuokin piirre koirassa ekaa kertaa. Tuntui että sen asenne oli, että sä et VOI olla tosissas, et tässä helteessä pitäs muka kyetä tekeen töitä!! Mutta riekkua siellä olis kyllä Nokin mielestä voinut aivan hyvin.. ;D

ESTE + ESTE + ESTE + PUTKI + ESTE

Radan muoto oli seuraava



Kuumassa odotellessa joimme vettä pariinkin otteeseen. Odotuspaikka oli täysin varjottomalla alueella ja kuuma oli niin koirilla kuin omistajillakin. Sitten tuli vuoromme. Noki lähti hyvin etenemään, mutta vähän tökkien. Hyppy, töks, huonoa ohjausta multa. Toinen hyppy ja mietintätauko. Jokaisen esteen välillä Noki joutui kulmat mutrussa tuumimaan, että hypätäkö nyt vai ei.. Samoin putkella. Jotenkin saime radan kuitenkin läpi, este tai kaksi kerrallaan. Ohjaaja antoi palautetta että ei yritetä kuin tää yksi kerta nyt, kyse kun ei ole siitä etteikö koira osaisi vaan että sen motivaatio on nyt selvästi ihan nolla.. ja siksi mietintätaukoja noinkin monta. Ja kun mie petraan ohjausta niin koira kyllä todennäköisesti alkaa kulkemaan.

ESTE + PUTKI + ESTE + ESTE + ESTE
Sitten oli tarkoitus tehdä sama rata takaperin, eli alusta loppuun päin. Nyt jos mahdollista oli Nokilla entistäkin vähemmän intoa. Se kyllä hyppäsi ekan esteen mutta sitten putkella tuli stoppi. Ei sinne vaan voinut mennä, ei sitten millään. Koira vaan seisoi, läähätti ja vilkuili vuoroaan odotteleviin kavereihin päin.. Ja sitten lähti! Hirmuinen hepuli ja juoksu ympäri ja ympäri esteitä. Ja aina välissä mentiin omaehtoisesti ja hypättiin täydestä juoksusta myös esteen yli (ilmavaraakin oli noin metri.. ;D ;D) Ja sitten taas kiepaisu koirien luona ja taas ympäri esteitä minun karjuessa että TÄNNE vaikkakin naurultani sekin oli vähän vaikeaa. Ryhmäläisilläkin oli hauskaa seuratessa kakaran kaahailua ja he sanoivatkin että sehän suorittaa tuota rataa ihan itsekseen ;D

No arvatenkin riehunta helteessä väsytti ja sitten oltiinkin hetki ihan rättiä ja vein sen hetikohta juomaan ettei sais mitään halvausta.. Kohta se onneksi tokeni ja kävimme radan sitten vielä uudelleen loppuun, mutta tällä kertaa kyllä liinassa, ettei nyt enää saatas mitään spurtteja. Este kerrallaan taas mentiin, mutta erittäin haluton kakara oli.

ESTE + PITUUS + MUURI
Kun vietimme väliajan kokonaan varjossa, virkistyi kakara taas hetkeksi ja lähdimme suorittamaan tätä sarjaa. Kuitenkin heti ekalta esteeltäö startannut uusi kaahailukierros todisti että virkistytty oli itseasiassa vähän liikaakin mutta keskittymisen motivaatio oli silti nolla, joten ei kun taas liinaan ja sitten mentiin. Eka kerta meni taas melkein este per este miettimistaukojen kera, ja varsinkin korotettu muuri oli vähän ihme aluksi. Toisella kerralla kuitenkin mentiin tosi hyvin. Hypyt sujuivat alusta loppuun vauhdissa. Vaan sitten kun piti vielä uudelleen mennä niin että ohjasinkin eri puolelta, oli taas motivaatio nolla ja varsinkin se viimeinen muuri olis ollu niiiin tylsä hypätä ettei tosikaan. Kuitenkin lopulta mentiin sekin.

PUOMI
Puomi mentiin taas tällä kertaa kuin vettä vaan. Ei ongelmia, keinukammo saatiin puomin osalta onneksi rikottua. Lähinnä mulla on haaste pysyä mukana vauhdissa kun kakara paahtaa menemään.

A-ESTE
Myöskään A-este ei tuottanut ongelmia. Kiivettiin nätisti ja arastelematta molemmilla kerroilla kun se mentiin.

RENGAS
Tätä otettiin itsenäisesti esteiden välissä. Se ansaitsi Nokin mielestä jälleen pitkän miettimistauon ja epäileviä katseita. Miten niin tuosta muka pitäs mennä. Ooksä tosissas. Namien ja houkuttelun jälkeen kuitenkin mentiin, mutta eipä voinut suoritusta innokkaaksi kutsua - lähinnä se vaan kömpi siitä läpi ;D

KEPIT
Näitäkin suoritimme itsenäisesti odotellessamme vuoroamme joillekin muille esteille. Ja tässä tapahtui edistystäkin peräti. Noki oikeastaan ensimmäistä kertaa lähti melkein jo itse hakeutumaan seuraavan kepin puoleen aina edellisen jälkeen ja taipuilikin niiden välissä luontevammin. Suorituksen saattaminen loppuun saakka peräti innosti sitä hieman. Että kyllä nekin varmaan siitä sitten.

Loppukaneettina voisi sanoa, että kokonaisuudessaan olen kurssiin ollut hyvin tyytyväinen ja mielestäni odotukset Nokin kohdalla ovat osoittautuneet melko oikeiksi - laji tuntuu sopivan sille hyvin ja siltä löytyy toiminnanhalua ja yhteistyökykyä sen verran että homma sujuu siltä luontevasti. :) Hellepäivät nyt olkoon asia erikseen ja hyvin mahdollista että treeneihin kannattaisi mennä niin että pahimmat juoksuinnot olisi sitä ennen saatu purettua, juoksutusta siis kunnolla esim. edellisenä päivänä tai mahdollisesti aamulla ennen harkkoja.

Jokatapauksessa olen saanut ainakin yhden agikoiran nyt omasta takaa ja voisimme pitää jonkinlaisena tavoitteena möllikisoihin osallistumista aikanaan. Tai ehkäpä agirotu-tapahtumaankin jos sellainen sattuu sopivan etäisyyden päähän. Ehdottomasti tulemme harrastusta jatkamaan jos se Nokiakin vain jaksaa kiinnostaa. Ja elokuussa sitten mahdollisesti ilmaannumme alkeisiin Rasmuksenkin kanssa - saa nähdä :)

Rasmus maastoilee - kalakukkomaastot

Omat maastot ja samalla Rasmuksen maastokauden avaus - hyvin odotettu tapahtuma sikälikin kun Rasmus on ollut jo koko kevään menossa kisaamaan (omasta mielestään) aina kun ollaan otettu se tietty nahkahihna esille tai jos ollaan menty autolla jonnekin juoksemaan - no nyt oli onneksi ihan real deal! Noki oli myös mukana turistina.

Olin jo henkisesti valmistautunut viemään molemmat koirat että 20kg painavan häkkini paikalle jälleen bussikyydillä niin että talkoolaisiksi tulleista kavereista joku parhaiten ehättävä kävisi koppaamassa mut kamoineni ja elukoineni Paukarlahden pysäkiltä kisapaikalle. Edellisenä päivänä sain kuitenkin iloisesti yllättyä kun äitini ja siskoni ilmoittivat lähtevänsä katsomaan paikan päälle eli luonnollisesti matkaisimme sitten kaikki autokyydillä. Myönnän että niin se olikin huomattavasti helpompaa!

Saavuttuamme paikan päälle ja löydettyämme parkkipaikalle juuttui auto ensitöikseen pehmeään multapohjaiseen peltoon. Työntämällä ja miehisellä avustuksella (kiitokset avustajallemme!) auto saatiin työnnettyä irti ja löydettyä parempi, kiinteämpi pohjainen parkki ei-ihan-maasturillemme.

Seuraavaksi kävin ilmoittautumassa ja sitten roudasimme koirien häkin toimiston tienoille toiseen teltoista, jolloin saattaisin pystyä tekemään itseni välissä myäs hyödyksi. Tervehdimme myös tuttuja ja kävin morjenstamassa myöskin kisaamaan tulleita Rasmuksen veljeä, siskoa ja puoliveljeä.

Kun koiratkin oli saatu roudattua paikalle ja suunnilleen vähän käytettyäkin, pyörin toimistossa ja käytin Rasmuksen lekurintarkastuksessa. Koska koirat juoksivat ihan siinä pellolla lähellä lekurintelttaa oli Rasmukselta miltei mahdotonta rimpuilun ja kiljumisen takia tarkastaa ikeniä ja hampaita.. Mitä sää nyt häsläät siinä, viehe menee tuolla enkä mä NÄÄ jos ronkit mun suuta samalla, affe kiljui. No, saatiin ne ikenet sitten vilaistua ja kun siirryttiin tunnustelemaan muuta kroppaa ja jalkoja nii johan malttoi kun ei toi näköyhteys kärsinyt. Liikuttaessa oli tosin menossa pellolle täyttä laukkaa ja takaisinpäin tullessa laahusti takaisin - eli toisaalta kerkesi edestakaisin juoksussa demonstroida afgaanin jokaisen askellajin, saavutus lienee sekin ;D

Sitten olikin kohta lähtöarvonta ja selvitettyäni manttelin värin ja lähdön numeron jäimme odottelemaan vuoroamme. Annoin Rasmuksen olla häkissä melko viimeiseen asti koska jos sen ottaa liian aikaisin se tuppaa tuhlaamaan energiansa radalle pyrkimiseen. Sopivasti ennen lähtöä menimme kuitenkin lämmittelemään ja lopulta lähtöpaikalle. Parinamme ole Neliapilan Williorkidea, nuori nätti tyttönen. Järjestyimme lähtöön ja varmistin että Rasmus taatusti näkisi vieheen oikeassa suunnassa ja sitten lähtö tapahtui.


Rasmus ampaisi heti kärkeen ja juoksi innolla vieheen perässä, tyttö pinkoen kovasti perässä. Sitten emmekään nähneet oikein mitään, sillä pellon kummut peittivät lähettäjiltä radasta tasan kaiken muun paitsi lähdön ja lopun. Sekunnit tuntuivat minuuteilta ja minuutit ikuisuudelta kun odotin Rasmuksen ilmestymistä. Vieheen äänestä koetti edes hieman arvioida kuinka siellä menee, ainakin että ei kai tullut pysäytyksiä tai muuta, mutta sekin surisi melko tasaiseen. Ja hetken perästä koirat ilmaantuivatkin näkyviin mäen takaa - Rasmus edelleen etunenässä vieheelle pyrkien. Ja ei kun hakemaan pojua pois jottei se menisi maitohapoille. Nyt alkoi pisteiden jännääminen.


Siskoni ja äitini olivat nähneet juoksun kokonaisuudessaan ylempää ja kehuivat että Rasmus oli juossut hyvin, vaikka jossain kohdassa vähän pyrkinytkin oikomaan. Jäähdytelin Ramsen, annoin vettä ja vein takaisin lepäilemään häkkiin jonne se menikin ilmeisen tyytyväisenä. Ainakin se oli nauttinut päästessään revittelemään pitkästä aikaa!

Jossain vaiheessa saimme viimein tulokset ja Rasmuksen pistemääräksi selvisi 198p. tällä kertaa. Pari oli juossut 196p. ja jotenkin olisi ollut mielenkiintoista tietää, mikä suorituksessa teki sen että pisteitä tuli alle 200 tällä kertaa. Kenties se oikominen sitten? Pisterajaksi finaaliin selvisi 203p., joten meiltä puuttui tällä kertaa 5p. tarvittavasta. Toista kertaa Rasmus ei tänään päässyt juoksemaan mutta pääsi sentään tuon yhden kerran kuitenkin. Ensi kerralla taas paremmalla tuurilla! :)

Voittajaksi selvisi lopulta Byblos Miss Miacoda, Iines ja hänelle suuret onnittelut, ensi kisa, voitto ja SERTi ei tosiaan ole huono saavutus! Toisena ja kolmantena olivat Rasmuksen sisko ja veli, Romeo-parka ei päässytkään ollenkaan juoksemaan kun erehdyksen vuoksi myöshästyi lähdöstään. Se varmaan harmitti minua sinä päivänä kaikkein eniten, mutta no, ikuisuuslause sekin että shit happens. Toivon mukaan Romeo kerkeää kuitenkin vielä tällä kaudella näyttämään kyntensä juoksupuolella!

Sääkin suosi päivää, oli lämmintä ja aurinkoista ja ihme kyllä, katkaisin vahvan perinteen että poltan itseni kauden ensimmäisissä kisoissa - kiitos äidin mukaan ottaman aurinkorasvan! On ne äidit vaan joskus aikaslailla hyödyllisiä, kisoissakin ;) Oli mukava olla paikan päällä harrastamassa, näkemässä tuttuja ihmisiä ja koiria. Ja Nokikin nautti vaikka olikin vain turisteeraamassa, sillä se pääsi tutustumaan aavikko-haqiin (jonka kanssa yhteinen sävel tuntui löytyvän heti) sekä näki pitkästä aikaa veljensä Toumaninkin. Aavikko-salukeilla olikin ihan oma päivänsä siellä, kun Norppa (Qashani Najiya Bint Lub) avasi oman maastouransa hyväksytyllä, puhtaalla suorituksella ja Rafiq (Idan Atiq Rafiq) meni ja voitti koko kisan! Onnitteluja siis myös salukien voitokkaille sekä myöskin sijoittuneille.

Noki ja Touman-veli


Noki ja Haqi


Meillä siis oli oikein mukiinmenevä päivä ja innolla jäämme oottamaan seuraavia maastokisoja jonne mahdamme päästä, toivon mukaan pääsemme kiertämään ainakin nämä lähikisat Mikkelin ja hyväskylän jne. :)

Noki, agiliidon poika

Tänään taas agilityssa. Myöhästyimme tosin melkein puoli tuntia kun mun piti töiden jälkeen rynniä kaupungin kautta pakkoasioilla ennenkuin kotiin asti ehätin. Kumminkin halusin mennä, kun kaksi kertaa jäi jo välistä tätä ennen - toinen Rasmuksen näyttelypesupäivän takia ennen Iisalmen näyttelyä ja toinen koska sairastuin siihen kivaan flunssakuumeeseen. Ihan hyvin kerkesimme kuitenkin mukaan, ja monenlaisia esteitä käymään.

KEINU
Tämä tuli uutena esteenä tällä kertaa. Ja oli lähes kaikille koirille melko jännä. Noki lähti kiipeämään ylös ihan nätisti, mutta kun tultiin kohtaan missä keinun piti heilahtaa varovasti alaspäin ja ohjaajan piti pitää koiraa aloillaan siinä välissä, meinas kakaralle iskee kauhu ja kamala. Onhan se m´nyt persiistä että joku mies tulee ja pitää aloillaan, vinttikoiraa, joka on tehty siis juoksemaan vapaana ja villinä! No, kuitenkin pienen protestoinnin, karkuyrityksen ja syyrialaisen marinan jälkeen keinu saatiin mentyä läpi. Harjoitusta se vaatii kyllä urakalla! Ehkäpä haastavin este tähän asti.

A-ESTE
Koska keinu oli kamala, meinas nyt muihinkin kiipeilyesteisiin tulla kammo. Mitäs jos tääkin kumminkin on sellanen joka heiluu ja jossa joku vaan pitää paikallaan? Eli kun lähdettiin esteelle, Noki väisti muutaman kerran ja piti hieman houkutella normaalia enemmän että alkoi taas sujua ja huomas et tää onkin kummiski se tuttu juttu, piece of cake. Kunhan se alkaa erottaa keinun ja muut kontaktiesteet kunnolla toisistaan niin eiköhän homma taas palaudu.

KEPIT
Keppejä mentiin jo hiukkasen entistä vauhdikkaammin. Tosin Nokille tuppaa iskemään aina silloin tällöin sellaisia mietiskelytaukoja että jaaah, vieläkö tätä piti siis kiertää? Vieläkin? Todellako? Mutta jokatapauksessa jonkinlaista edistystä oli kyllä huomattavissa.

ESTE + ESTE + ESTE + PUTKI
Tää meni lähes hienosti. Noki oli vapaana ja pysyy esteillä hyvin hanskassa, kuuntelee mua, odottaa, pyrkii jonkin verran jopa olemaan estehakuinen. Esteet oli seuraavanlaisessa muodostelmassa:

Ensin mentiin siis kaksi estettä peräkkäin, sitten käännös esteelle vasempaan, sitten koira haltuun ja alemmalle esteelle jonka jälkeen putki. Jostain syystä Nokille iski tosin miettimishetki jälleen aina ennen putkea ja sain siinä hillua jotta se menisi sen. Sit kun meni niin meni ihan nätisti, mut joku pieni aivosolmu siinä tuli aina just sinne menoa ennen ;D
Ekan kerran kun mentiin sarja, poju myös meni ja purki hieman juoksupaineitaan ja viimeisen esteen jälkeen juoksi hymyten rundia muutaman kerran ennenkuin avasi taas korvansa ja palasi mun luokse kun käskin. Siinä sit vähän rauhoteltiin ennenkuin mentiin rata uudelleen, ja nyt toisella kertaa ei sitten salukihepulia enää nähtykään. :)

PUOMI
Puomikin oli keinu-kammon takia nyt vaihteeksi haastavampi. Meinasi hypätä alas kesken tai kulkea ohi. Mutta sinnikkäästi vaanb mentiin ja kun sen kerran oli taas mennyt läpi niin kappas, se olikin se sama helppo juttu ja toinen kerta menikin taas normaaliin rentoon ja nopeaan tapaan kuin ei ikinä ongelmia ois ollutkaan :)

Sellaistatouhua siis tällä kertaa. Nyt ei enää olekaan kuin muutama kerta ja olemme suorittaneet alkeiskurssin.. Uskonpa että tulemme sitten kyllä jatkamaan normaaliryhmissä tämän jälkeen, sen verran Noki tuntuu lajista tykkäävän ja mammansa myös!