Rasmus aloittaa agiliidon - viralliset harkat nro:1

Tänään sitten tuli Rasmuksen aika aloittaa agility "ihan oikeasti", ilmoitin meidät tutustumiskurssille ja nyt sitten pääsimme ensimmäiselle tunnille mukaan. :)

Alussa minua itseäni vähän jännätti kuinka afgaanini mahtaisi hommaan suhtautua. Se kun on niin tuulella käypä, ja joko sillä on ihan kivaa tai sitten ihan sika tylsää jolloin saa itse hyppiä ja pomppia ja herra itse on vaan naama rypyllä, jos se olisi ihminen se taastusti myös pyörittelisi silmiään ja huokailisi että EVVK.

Toinen jännitysmomentti oli se, että Nokin piti osata olla kotona yksinään pitkästä aikaa vähän pidemmin ja osittain pelkäsin että palaan kaaokseen keskelle vihaisia naapureita, hajonnutta asuntoa ja poliisia ja palokuntaa. Meinasi vielä tulla turhan kiire - harkat alkoivat jo 17.30, pääsin töistä neljältä ja piti vielä kaupassa ehtiä käymään. Lähdimme kuitenkin, Noki jäi syömään kotiin pakasteesta otettua naudan putkiluun puolikasta ja ainakaan palatessamme hakemaan kotiin unohtuneita papereita hetken päästä (mm. maksukuittia kurssimaksusta..) se ainakin oli täysin keskittynyt luunsa jyystämiseen eikä liikahtanut sängyltä minnekään.

No, pääsimme paikalle ja ohjaaja oli juuri esittäytymässä ja suorittamassa lyhyttä koiriin tutustumiskierrosta. Ryhmässämme oli Rasmuksen lisäksi melko nuoria koiria - pari pystykorvaa, berninpaimenkoira, kultainen noutaja narttu ja sileäkarvainen noutaja. Jostain syystä Rasmus ihastui toiseen pystykorvista, nuoreen urokseen ja käytti koko afgaaniskaalansa ja jousitetut pomppunsa kun olisi tahtonut mennä tutustumaan. Valitettavasti se ei kuitenkaan käynyt - agikenträn sääntöihin kuuluu että siellä ei seurustella lajitoverin kanssa, vaan tehdään yhteistyötä omistajan/ohjaajan kera.

PUTKI

Aloitettiin sitten putkesta, jonka Rasmus on kerran tai kaksi mennyt omissa itsenäisissä harkoissa mutta ihan lyhyenä. Ei tarvinnut kovin houkutella niin Ramse meni putken, ainoa että aivan lopussa kun se sai namit se päätti mennä maate ja jäi putkeen niitä syömään! ;D Afgaanimaista sanoisin.
Putki mentiin samantien uudelleen, eikä ongelmia nytkään, samoin kun se vielä mentiin entistä pidempänä. Melko paljon tuon kokoinen koira tosin jo joutuu kyyristymään mahtuakseen, melkein ryömimään läpi.

KEPIT

Keppejä mentiin nyt aluksi ihan vaan niin että opetettiin oikeaa sisäänmenoa. Koira siis tuotiin vähän matkan päästä ohjaajan luo, kuka seisoi oikean sisäänmenon kohdalla valmiina antamaan namin. Hyvin meni, vaikka vähän liiankin innostunut Ramse meinasi rouhaista vähän kättäkin hamuillessaan nameja ;D Unohdin varoittaa että se unohtaa joskus miten ottaa namit "nätisti" jos on liiankin hauskaa.

AITA

Yhtä aitaa hypättiin, oli Ramselle vähänkuin peace of cake. Jopa sen verran että ekalla kerralla hämäsi ja minua kohti aluksi tultuaan oikaisikin suoraan viereiseen heinäniittyyn merkkailemaan.. ;D Nooh, sain sen äkkiä kiinni ja eikun uudestan. Tällä kertaa osasimme pitää varamme eikä koira päässyt hunningolle ;)

PITUUS

Myös tämän Ramse meni kuin vettä vaan, ja eihän siinä vielä ollutkaan kuin kaksi palkkia.

MUURI
Edelleen, ei ongelmaa. Tykkäsi vaan kun odottelun jälkeen tuli se oma vuoro.

PUOMI
Tää oli vähän haastavampi, pitkäkoipiselle isolle koiralle, jolla vielä tukkakin (korvat) meinas olla silmillä ja siksi hiukan vaikea hahmottaa missä se raja kulki. Mutta Ramsella oli meno päällä joten se ei paljosta hätkähtänyt - ei vaikka eka yrittämän jälkeen astui harhaan ja tipahti puolesta välistä nousua pois. Ei kun uudelleen, lihapullat houkuttimina riitti. Tyypillistä "kjiäh, kjiäh" tuuskutusta pitäen (samaa mitä pitää aina ollessaan innoissaan) se pisti menemään ja suoriuduttiin heti tokalla yrityksellä koko puomista. Ja namit siellä puomin loppupäässä palkitsivat hyvän suorituksen. Kuitenkin joudun miettimään, olisiko huppu hyvä olla päässä näitä esteitä mentäessä jotta se näkyvyys olisi tarpeeksi hyvä :)

Sitten tunti jo loppuikin, ja ilmeisesti Rasmuksella oli ollut hauskaa, kun äijä oli sitten paluumatkalla ihan perästä vedettävää sorttia. Aivan sama ilmiö kuin silloin jos ollaan menossa poispäin koirapuistosta. Olin positiivisesti yllättynyt! (vaikka kieltämättä koiran vetäminen perässään ei ookaan sitä kaikista hauskinta hommaa..) Lahnameininki alkoi jo kun poistuimme kentältä, takaisin ois vaan pitäny mennä. Ja yli puolen välin mentiin ennenkuin herra uskoi etten aio nyt taipua ja päästiin kotiin asti - jossa ei muuten näkynyt ainakaan ulkoisia katastrofin jälkiä eikä ovessakaan ollut vihaisia lappuja naapureilta. Sisältä löytyi kyllä erittäin innoissaan paluustamme oleva Nokkaeläin ja paljaaksi kaluttu putkiluun puolikas. Uskallan toivoa, että myös juniorin aika oli kulunut melko sutjakkaan!