Olin jo henkisesti valmistautunut viemään molemmat koirat että 20kg painavan häkkini paikalle jälleen bussikyydillä niin että talkoolaisiksi tulleista kavereista joku parhaiten ehättävä kävisi koppaamassa mut kamoineni ja elukoineni Paukarlahden pysäkiltä kisapaikalle. Edellisenä päivänä sain kuitenkin iloisesti yllättyä kun äitini ja siskoni ilmoittivat lähtevänsä katsomaan paikan päälle eli luonnollisesti matkaisimme sitten kaikki autokyydillä. Myönnän että niin se olikin huomattavasti helpompaa!
Saavuttuamme paikan päälle ja löydettyämme parkkipaikalle juuttui auto ensitöikseen pehmeään multapohjaiseen peltoon. Työntämällä ja miehisellä avustuksella (kiitokset avustajallemme!) auto saatiin työnnettyä irti ja löydettyä parempi, kiinteämpi pohjainen parkki ei-ihan-maasturillemme.
Seuraavaksi kävin ilmoittautumassa ja sitten roudasimme koirien häkin toimiston tienoille toiseen teltoista, jolloin saattaisin pystyä tekemään itseni välissä myäs hyödyksi. Tervehdimme myös tuttuja ja kävin morjenstamassa myöskin kisaamaan tulleita Rasmuksen veljeä, siskoa ja puoliveljeä.
Kun koiratkin oli saatu roudattua paikalle ja suunnilleen vähän käytettyäkin, pyörin toimistossa ja käytin Rasmuksen lekurintarkastuksessa. Koska koirat juoksivat ihan siinä pellolla lähellä lekurintelttaa oli Rasmukselta miltei mahdotonta rimpuilun ja kiljumisen takia tarkastaa ikeniä ja hampaita.. Mitä sää nyt häsläät siinä, viehe menee tuolla enkä mä NÄÄ jos ronkit mun suuta samalla, affe kiljui. No, saatiin ne ikenet sitten vilaistua ja kun siirryttiin tunnustelemaan muuta kroppaa ja jalkoja nii johan malttoi kun ei toi näköyhteys kärsinyt. Liikuttaessa oli tosin menossa pellolle täyttä laukkaa ja takaisinpäin tullessa laahusti takaisin - eli toisaalta kerkesi edestakaisin juoksussa demonstroida afgaanin jokaisen askellajin, saavutus lienee sekin ;D
Sitten olikin kohta lähtöarvonta ja selvitettyäni manttelin värin ja lähdön numeron jäimme odottelemaan vuoroamme. Annoin Rasmuksen olla häkissä melko viimeiseen asti koska jos sen ottaa liian aikaisin se tuppaa tuhlaamaan energiansa radalle pyrkimiseen. Sopivasti ennen lähtöä menimme kuitenkin lämmittelemään ja lopulta lähtöpaikalle. Parinamme ole Neliapilan Williorkidea, nuori nätti tyttönen. Järjestyimme lähtöön ja varmistin että Rasmus taatusti näkisi vieheen oikeassa suunnassa ja sitten lähtö tapahtui.
Rasmus ampaisi heti kärkeen ja juoksi innolla vieheen perässä, tyttö pinkoen kovasti perässä. Sitten emmekään nähneet oikein mitään, sillä pellon kummut peittivät lähettäjiltä radasta tasan kaiken muun paitsi lähdön ja lopun. Sekunnit tuntuivat minuuteilta ja minuutit ikuisuudelta kun odotin Rasmuksen ilmestymistä. Vieheen äänestä koetti edes hieman arvioida kuinka siellä menee, ainakin että ei kai tullut pysäytyksiä tai muuta, mutta sekin surisi melko tasaiseen. Ja hetken perästä koirat ilmaantuivatkin näkyviin mäen takaa - Rasmus edelleen etunenässä vieheelle pyrkien. Ja ei kun hakemaan pojua pois jottei se menisi maitohapoille. Nyt alkoi pisteiden jännääminen.
Siskoni ja äitini olivat nähneet juoksun kokonaisuudessaan ylempää ja kehuivat että Rasmus oli juossut hyvin, vaikka jossain kohdassa vähän pyrkinytkin oikomaan. Jäähdytelin Ramsen, annoin vettä ja vein takaisin lepäilemään häkkiin jonne se menikin ilmeisen tyytyväisenä. Ainakin se oli nauttinut päästessään revittelemään pitkästä aikaa!
Jossain vaiheessa saimme viimein tulokset ja Rasmuksen pistemääräksi selvisi 198p. tällä kertaa. Pari oli juossut 196p. ja jotenkin olisi ollut mielenkiintoista tietää, mikä suorituksessa teki sen että pisteitä tuli alle 200 tällä kertaa. Kenties se oikominen sitten? Pisterajaksi finaaliin selvisi 203p., joten meiltä puuttui tällä kertaa 5p. tarvittavasta. Toista kertaa Rasmus ei tänään päässyt juoksemaan mutta pääsi sentään tuon yhden kerran kuitenkin. Ensi kerralla taas paremmalla tuurilla! :)
Voittajaksi selvisi lopulta Byblos Miss Miacoda, Iines ja hänelle suuret onnittelut, ensi kisa, voitto ja SERTi ei tosiaan ole huono saavutus! Toisena ja kolmantena olivat Rasmuksen sisko ja veli, Romeo-parka ei päässytkään ollenkaan juoksemaan kun erehdyksen vuoksi myöshästyi lähdöstään. Se varmaan harmitti minua sinä päivänä kaikkein eniten, mutta no, ikuisuuslause sekin että shit happens. Toivon mukaan Romeo kerkeää kuitenkin vielä tällä kaudella näyttämään kyntensä juoksupuolella!
Sääkin suosi päivää, oli lämmintä ja aurinkoista ja ihme kyllä, katkaisin vahvan perinteen että poltan itseni kauden ensimmäisissä kisoissa - kiitos äidin mukaan ottaman aurinkorasvan! On ne äidit vaan joskus aikaslailla hyödyllisiä, kisoissakin ;) Oli mukava olla paikan päällä harrastamassa, näkemässä tuttuja ihmisiä ja koiria. Ja Nokikin nautti vaikka olikin vain turisteeraamassa, sillä se pääsi tutustumaan aavikko-haqiin (jonka kanssa yhteinen sävel tuntui löytyvän heti) sekä näki pitkästä aikaa veljensä Toumaninkin. Aavikko-salukeilla olikin ihan oma päivänsä siellä, kun Norppa (Qashani Najiya Bint Lub) avasi oman maastouransa hyväksytyllä, puhtaalla suorituksella ja Rafiq (Idan Atiq Rafiq) meni ja voitti koko kisan! Onnitteluja siis myös salukien voitokkaille sekä myöskin sijoittuneille.
Noki ja Touman-veli
Noki ja Haqi
Meillä siis oli oikein mukiinmenevä päivä ja innolla jäämme oottamaan seuraavia maastokisoja jonne mahdamme päästä, toivon mukaan pääsemme kiertämään ainakin nämä lähikisat Mikkelin ja hyväskylän jne. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti