Rasmus näyttelee - eli extreme-matkailua Iisalmeen

Ilmoitin Rasmuksen sitten pitkästä aikaa näyttelyyn. En ollut tyytyväinen sen nuorena saamiin arvioihin ja arvosanoihin, se ei mielestäni ole mikään H:n koira, eikä pelkästään EH:nkaan koira. Niinpä olin jo pitkään ajatellut, sen nyt aikuistuttua ja päästyä uroksen mittoihinsa, että tahdon vielä kokeilla uudelleen. Viime kesänä Kuopiosta saatu EH tuli sen verran rohkaisevan arvostelun kera, että päätin tänä vuonna kokeilla jälleen - tietysti lähinnä pienemmissä lähinäyttelyissä alkuun ja tuloksia seuraten sitten niiden mukaan uusiin ilmoittaen.

Tuskinpa meistä silti koskaan mitään näyttelyfanaatikkoja pääsee tulemaan, maastojuoksu taitaa olla enemmän meidän scene, mutta koska välillä on kuitenkin ihana pestä ja laittaa afgaani ihan viimeisen päälle hienoksi niin olisihan se kiva käydä näyttelyssäkin silloin tällöin ihan vaihtelun vuoksi.

Niinpä sitten monien mietintöjen ja järjestelyjen jälkeen, ilmaannuimme vähän ennen kello kuutta lauantai-aamuna bussiasemalle. Kimppakyytimme oli peruuntunut, mutta kaikeksi onneksi näyttely olisi vain heittomatkan päässä Iisalmen linja-autoasemasta ja saisimme seuraksi ja oppaaksi tuttumme, Rasmuksen puoliveljen omistajan Hennan joka asusti sielläpäin.

Olin viimein ostanut kunnon näyttelyhäkin, versiota "kevytmetallihäkki", mutta kyllä tuolle painoa silti kertyi 20kg ja mittasuhteidensa vuoksi (120 x 70) se ei ollut mun 160cm varrella erityisen helppo liikuteltava. Roudasimme veljeni kanssa sen jo valmiiksi oikealle laiturille ja jäimme oottelemaan bussia. Sieltähän se piakkoin ilmestyi ja vatsanpohjaa nipisitivät perhoset - mitäs jos joku allergikko sanoisikin että kyytiin ei pääse nyt koirat? Pyysin bussikuskin apua häökin siirtämisessä tavaralunkkaan ja sain ensimmäiset harmaat katseet. Millanens se oikeen on? Raahasin häkin koira ja tavarat toisessa kädessä laiturilta lähemmäs tavaratilaa ja kuski aukaisi luukun mutisten mulle happamana, että jaa-a, saas nähdä mahtuuko, noin isoista kun pitäs aina etukäteen ilmoittaa kun ei täällä on ihan tätä rahtiakin.. Mulla nousi kylmät väreet ja vähän hämilläni pahoittelin, että en ole sellaisesta tiennyt lainkaan että pitäisi ilmoitella jonnekin. Ja minne edes?
No, jotenkin kuski sen häkin sinne änkesi ja menin sitten maksamaan. Kuski otti maksun vastaan ja kysyessäni koirasta menevästa maksusta vilkaisi olkansa yli muihin matkustajiin, joista osa nukkui ja sanoi että jaa-a, toivottavasti täällä nyt ei ole kyydissä allergisia, kun en yhtään nyt tiedä onko. Taas mulla meni kylmät väreet, että mitä, nytkö se vielä käänyttää mut pois? Kun jo otti maksunkin vastaan? No ei sentään, miten lienee ollut huonolla tuulella tai muuta, mutta sain käteen korttini ja kuitin ja saatoimme Rasmuksen kanssa hiissautua bussin takaosaan ja asettua istumaan.

Levitin penkille peitteen ja käskin Rasmuksen sinne makaamaan. Koska afgaani ei ole ihan pieni sylikoira, makasi se suurimman osan ajasta puoliksi mun päällä retkottaen ;) Mutta otti yhtäö rennosti kuin yleensä matkustamisen, vaikka välillä selvästi pikat vähän puutui ja olis kiinnostanu lähteä moikkaamaan muita matkalaisia. Isosta koostaan huolimatta se muulla tavoin on lähes näkymätön bussissa - hiljainen, ajoittaista läähätystä lukuunottamatta ;)

Bussimatkamme, kolmisen tuntia, sujui siis melko rauhaisaan tahtiin minun yrittäessä nukkuen peittää hiukan 2h yöunista aiheutunutta vajetta. En sitten koskaan osaa nukkua ennen koirareissuja! Jossain vaiheessa matkustajiksi ilmaantui myöskin pieni italiaano-tyttönen joka asettautui kuljettajineen meidän taaksemme. Rasmus ihastui ja kiinnostui ja yritti punkea vähän joka välistä haistelemaan tyttöstä. Pieni vinttikoiralady suhtautui Rasmukseen vähän ristiriitaisesti - välillä annettiin pusuja kun taas välillä muristiin hammashymyn kera varoituksia - äläs äijä liikaa lähentele! ;D Selvisi myös että tytöllä oli juoksuaika, joten ei kait ihmekään että rasmus oli niin kiinnostunut. Silti Rasmus jaksoi aikansa kurkittuaan taas nukahtaa pää mun syliin.

Ennenkuin saavuttiin Iisalmeen kävi edesämme istunut rouva vielä juttelemassa koirista, kertoi heidän perheensä koirista ja kehui Rasmuksen rauhallisuutta. Se on varmaan matkustanut kanssasi pienestä pitäen kun on koko matkan käyttäytynyt noin hienosti? Juu, kyllähän se on, siitä asti kun mulle tuli, matkannut autolla, veneellä, bussilla.. Lunki äijä, ei se jaksa matkustamisesta stressata :)

Saavuimme sitten Iisalmeen ja vastassa olikin Henna seurueineen. Virittelimme häkin kärryyn, jonka Henna ystävällisesti toi lainaksi ja Rasmukselle varmuuden vuoksi tossut jalkaan ja sitten eikun näyttelypaikkaa kohti. Aikaa oli reilusti, busseja liikkui niin että tämä, kaksi tuntia ennen kehän alkamista perillä ollut bussi oli ainoa jolla kerkesi ajoissa, seuraava Varkaudesta tullut bussi olisi ollut perillä vasta kehän alkamisajan jälkeen.

Ilmouttauduttiin, näytettiin rokotukset ja suunnattiin oikealle kehälle. Rasmus pääsi heti upouutta häkkiä testaamaan ja sinne makoilemaan. Kehässä oli ennen afgaaneja sileäkarvaisia noutajia ja italianvinttikoirat, ja sain kuulla bussiseuranamme olleen tyttö-italiaanon myöhemmin voittaneen vara-Sertin. Vastakkaisella puolella oli myös sopivasti borzoiden kehä ja myöhemmin salukit, joten kolmen kehän tapahtumia pystyi seuraamaan melko hyvin samasta paikasta käsin.

Odottelu oli hieman puuduttavaa lyhyiden yöunien jälkeen, mutta onneksi oli seuraa ja tuttujakin bongasi kehän laidoilta vähän väliä keitä saattoi käydä moikkaamassa. Oman kehän alkamisen lähestyessä otin myös Rasmuksen ulos ja aloin vähän sitä harjailla sekä juoksutin sitä hieman innostaakseni. Odotellessaankin se sai välillä namia häkkiin, jottei siitö tuntuisi liian tylsältä tapahtuma.

Kun kehä alkoi junioriuroksella alkoikin aika lentää yllättäen siivillä. Kerkesin kuitenkin hyvin harjata Rasmuksen ja sitten saimmekin jo rynnistellä kehään. Seisotettiin, juostiin, seisotettiin ja sitten samantien jäätiin arvioitavaksi koska olimme sen luokan ensimmäisiä järjestyksessä. Itsellä oli maha täynnä parhosia mutta Rasmus malttoi seistä ja juosta, vaikkakin valitettavasti jossain välissä peitsasikin kun en saanut liikkeelle lähtöä tarpeeksi innostuneeksi. Yritin kuunnella mitä tuomari Rasmuksesta saneli, mutta sain vain sanan sieltä täältä. Nauhan jako lähestyi ja samalla jännitykseni lisääntyi. Sitten näin edessäni PINKIN nauhan! Se oli kuin olikin pinkki! Naamani vääntyi taatusti hangonkeksimäiseen hymyyn samalla kun luotsasin itseni Rasmuksen kera ulos kehästä. Rasmus sai kuin sainkin sen kauan toivotun ERIn mitä oltiin toivottu olevamme hakemassakin! Olimme kuin olimmekin katkaisseet H- ja EH:iden sarjan ja tullut todistettua etten minä sentään ollut itse vain se ainoa kenen mielestä Rasmus oli ERIn arvoinen ;D

No, sitten oli hetken hengähdys, odottelimme kehän laidalla muiden laatuarvostelujen ajan samalla kun Rasmus yritti kovasti seurustella häkin päällä harjattavana makoilevan Midian tyttösen kanssa. Mutta aika suorastaan hurahti ja kohta saimme taas kokoontua kehään, tällä kertaa avoimen luokan kilpailuarvosteluun. Ensin taas seisotettiin ja sitten juoksenneltiin. Rasmus meni mielestäni nyt hieman paremmin, vaikkakin juostessa en saanut sitä innostettua ihan niin paljon kuin olisin toivonut. Voi olla että Rasmus alkoi jo pikkuisen kyllästyä.

Kuitenkin tuomari poimi vielä erikseen Rasmuksen ja toisen uroksen ja juoksutti meitä vielä kahdestaan kehässä ja sen jälkeen vielä kaikkia. (Huomaa kyllä että MINÄ kaipaan kuntoilua, juokseminen uudelleen ja uudelleen kehää ympäri perhosia vatsassa osoitti sen kyllä ;D) Lopulta tuomari valitsi meitä järjestykseen ja Rasmus sijoittui luokassaan TOISEKSI! Tuo toinen koira, kenen kanssa meitä juoksutettiin oli käsittääkseni ensimmäiseksi sijoittunut.

Palasin kehän laidalle kädet täristen ja hangonkeksinä. Ei varmaan uskois että ihminen voi olla niin tyytyväinen pelkästään AVO ERI2 tulokseen, ainakaan ne ihmiset ketkä metsästävät SERTejä ja CACIBeja pitkin mantereita, mutta minä olin täydellisen tyytyväinen. Näyttely oli peräti ylittänyt odotukseni, se pelkkä ERIkin olisi ollut tarpeeksi.

Vielä pääsimme pyörähtämään PU-kehässä, mutta sieltä ei tällä kertaa sijoitusta tullut ja nyt Rasmuskin alkoi jo ihan selvästi vähän kyllästyä, joten ei se sinänsäkään ihme. Seisoi kyllä ja juoksi, mutta vähän silleen että blaah, eiks tää jo ole nähty. Vaan minä olin jo täysin tyytyväinen ja Rasmus sai kiitokseksi kovasti lihapullan palasia ;)

Sen jälkeen Rasmuksen osuus olikin ohi ja saimme keskittyä muuhun seurusteluun. Kävin tsekkaamassa kaverien salukien menestystä alkaneessa kehässä ja kävimme Hennan seurueen kera vilkaisemassa näyttelykojujen sisältöä vuorotellen. Ostin Nokille tuliaisiksi lelun ja bussia varten paremman peitteen. Aiempi pääsi kastumaan kun juuri afgaanikehän loppuessa alkoi sataa.. Rasmukselle lupailin vielä bussissa puolikkaat evääksi ottamistani pasteijoista. Ja toki Rasmus sai koko näyttelyn ajan vettä janoonsa.

Seuraava potentiaalinen bussi takaisin Varkauteen lähti iltapäivällä ja hieman saimme jännätä sadekuuron loppumista siihen mennessä. Onneksi se kuitenkin kerkesi loppua ja Rasmuskin sai kulkea ilman inhoamiaan tossuja takaisin asemalle.

Tällä kertaa bussikuskikin oli paljon mukavampi, ei valittanut häkistä eikä valittanut koirasta. Rasmus oli rättiväsynyt ja syötyämme ne mainitsemani pasteijat puoliksi se nukahti taas retkottaen puoliksi päälläni. Myös minä koetin taas nukkua ja matka menikin lähes tulkoon torkkuessa. Kuopiossa kyytiin tuli jälleen toinenkin koira, pieni ruskea cockerspanieli, joka myös nukkui omistajansa sylissä penkillä nätisti. Rasmus ei tainnut keretä edes tajuamaan koko koiraa, tai sitten se ei vaan nyt välittänyt.

Mieheke tuli yhdessä isäni kanssa hakemaan meitä, Noki oli ollut hoidossa äidilläni matkan ajan. Oli mukava reissata ja yleensä päästä harrastamaan, mutta yhtä ihana oli palata päivän jälkeen kotiin. ERIstä kuitenkin meinaa nousta näyttelykuume (pelottavaa, melkein ensimmäinen laatuaan mulle..) ja voipi olla että meitä näkyy kesän aikana myös jossain muussa melko lähellä olevassa näyttelyssä kesän aikana!