Eli jälleen olimme agiharkoissa. Hieman oli hilkulla että kerettiin, melkein aattelin että jään pois kun oisin myöhästynyt sen verran, mutta sainkin sitten yllättäen kyydin ja karautimme paikalle.
Noki oli jälleen ihan täpinöissään toisista koirista kun sinne mentiin. Näemmä se on ihan jatkuva ilmiö, että ensimmäiset 10-15 minuuttia menee siihen että kakara täpinöi ja etsimme oikeaa "taajuutta" namien avulla. Joka kerta ne muut onkin tulleet sinne potentiaalisesti riekkumaan eikä suinkaan omistajiensa kanssa harrastamaan. Mutta kun siitä sitten tasoitutaan (hyvänä apuna namit) niin johan se alkaa taas yhteistyö sujua.
Mentiin seuraavat esteet.
HYPPY+PUTKI+HYPPY
Koskapa tässä vaiheessa vielä suuresti täpistiin ja huomio oli enemmän muissa koirissa kuin tekemisessä, mentiin tää sarja liinan kera. Eka kerta oli melkoista säheltämistä, eka hyppy jees, putkeenkin ok, mut sit huomattiin siskon koira, ihana cavalieri Roby siinä toisen ryhmän mukana viereisellä esteellä ja oltas menty sinne. Onneksi oli ohjaaja siellä liinan toisessa päässä. Pienellä houkutuksella viimeinenkin este meni mut sit oltais taas karautettu Robyn tykö ja ohjaajalla oli hiyukan pitelemistä ennen kun sain liinan vaihdettua tavalliseen hihnaan.
Seuraava kerta menikin sitten vähän paremmin mutta edelleen liinassa varmuuden vuoksi.
KEPIT
Nää mennään edelleen hyvin varoen. ehkä taas sentään astetta innokkaammin kuin aiemmin, mutta hyvin tarkasti kuitenkin edelleen. Tässä meillä harjoitukseen haastetta siis yhä :)
A-ESTE
A-este menee kuin vettä vaan. Noki kiipeää sen täysin ilman mitään epäröimisiä. Ja kun toisella puolella oottaa nami niin intokin on sen mukainen ;)
HYPPY+HYPPY
Ohjausharjoituksia. Veimme ensin ohjaajan luo kahden esteen taakse namit lautasena toimivalle frisbeelle niin että koira näki. Sen jälkeen koira istumaan kahden esteen eteen ja ohjattiin niin että se hyppäisi esteiden yli syömään namit. Uskaltauduin nyt jo taas pitämään vapaana kun ensihässäkkä olis taas laantunut.
Ekalla kerralla Noki yritti oikaista toisen esteen ohi, hyppäsi siis vain yhden esteen ja rynnisti lautasen luo aikeenaan syödä namit. Vaan ohjaajapa ei antanutkaan sen syödä. Sitten ei muuta kuin takaisin alkuun ja uusi yritys. Nyt meni hienosti (ja vauhdilla) ja namit katosivat nopsaan parempiin suihin. Samoin uusintaotto ohjaten eri puolelta sujui kanssa mainiosti.
HYPPY+HYPPY+HYPPY
Seuraavaksi vaikeutettiin hommaa asteella ja koiran pitikin hypätä kolme estettä namit saadakseen. Noki oli kekannut homman jujun ja meni namien luo sellaista vauhtia että minä jäin ihan jälkeen! ;D Kerkesin vain huutaa perään että hyppy, hyppy, hyppy.. Tässä harjoituksessa ahne koira siis pärjäsi selkeesti hyvin ;) Ohjaaja kehui kovasti ja sanoi että tää oli ryhmän paras suoritus Nokilta tällä kertaa. Mamma oli toki ylpeä. Ja Nokilla hauskaa kun sai sitä namia.
RENGAS+PUTKI
Viimeisenä mentiin rengas ja heti sen perään putki. Rengas on Nokille keppien ohella sellainen "varovaisesti suoritettava" este eikä kakara ihan vielä ole varma, mistä kohtaa läpi tulisi mennä. Pienellä houkuttelulla läpi kumminkin aina mentiin ja siitä innolla putkeen. Sama toisenkin kerran, ihan jees suoritus. :)
Kaikenkaikkiaan tähän asti Noki on ollut hyvin postitiivinen agility-koira, ja vielä salukiksikin erittäin yhteistyöhaluinen ja innostunut. Sen verran se joutuu myös miettimään että ilta nukutaan yleensä tosi nätisti kun harkoissa on käyty. Alkeiskurssin eka osio on kohta käyty ja toinen osa käydään ainakin (maksettukin jo) vaan jos yhtä hyvältä näyttää niin kyllä tästä saattaa jatkossakin olla meille yhteinen harrastus. Tulevaisuus näyttää :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti