Tähän asti..

Mitä sitten olemme puuhanneet tähän asti?

Elokuu
Noki tulee taloon. Pieni hunajankeltainen nyytti osoittaa alusta asti olevansa hyvin päättäväinen ja omatahtoinen, mutta myös läheisyydenkipeä pieni otus. Rasmuksesta se on aluksi ihan yäk yäk. Rasmus pysyttäytyy kakarasta mahdollisimman kaukana, vaikka kakara tykkäisi olla mieluimmin ihan kiinni isoveikkansa kyljessä. Joka päivä muutaman kerran Rasmus käy tarkistamassa mahan alta sukupuolen ja sen jälkeen nyroistää nenäänsä ja mulkaisee mua. "Poika! Olisit nyt edes mulle tytön tuonu kaveriksi, jos nyt pakosti piti toinen otus taloon raahata!".

Pikkuhiljaa Rasmus kuitenkin siedättyy, ja Noki nukkuu yhä useammin isoveikkansa kainalossa. Vaikka Rasmus ei voi myöntää (tai siis näyttää) että kakarasta pitäisi, se kuitenkin selkeästi viihtyy paremmin yksin kotona kun sillä on seuraa. Ja on niin mahdottoman kärsivällinen pientä kohtaan, että melkein jo mietin, pitäisikö sen enemmän sitä komentaa. Nokille Rasmus on Suuri Isoveli ja Idoli.

Syys-Marraskuu
Noki kasvaa pikkuhiljaa ja toisaalta hujahtaen, ensin se on pitkää selkää ja sitten yhtäkkiä yhtä koipea. Rasmus innostuu leikkimään sen kanssa useaan otteeseen (vaikkakin kohtuu harvoin) ja hämmentyy itsekin itseään. Se tulee minun luokseni leikin tiimellyksessä, puskee päätä ja näyttää ihan ihmettyneeltä. "Mitä MINÄ teen? Miksi minä leikin SEN kanssa?" Mutta sitten leikki taas jatkuu.
Käymme lenkeillä pururadalla sellaisiin aikoihin ettei siellä liiku porukkaa sekä rantametsässä, Noki saa olla paljon irti jo nyt jotta tottuisi siihen. Myös Rasmus saa olla irti aina kuin mahdollista.

Rasmus on vielä nopeampi kuin Noki ja tykkää kun pääsee lujempaa. Noki tulee aina perässä vaikka metsässä vetää ihan omaakin rallia, energiaa riittää. Kerran Rasmus innostuu kahlaamaan metsälampeen juomaan (se tykkää kahlata, mutta ei yhtään uida) ja kakara parka ei kerkeä huomaamaan, ettei sen jalat yllä vielä yhtä pitkälle kuin isoveikan.. Pentu syöksee veteen vauhdilla ja humpsis, jalat katoaa alta ja joutuukin uimasilleen jo ennenkuin edes tavoittaa Rasmuksen. Uinti sujuu mallikkaasti mutta äkkiä takas rantaa kohti ja sitten rannalla seuraa hirmuisen kiukkuinen marmatus, kun olo on yhtäkkiä niin märkä.. ;)

Noki tapaa tuttuja kivoja koiria ja alkujänskätyksen jälkeen mennään jokaisen kanssa huimaa rallia. Erityisesti Roope-corgi, Takhta ja Solo-saluki, ja Neva-collie on kivoja riehukavereita. Tutustutaan myös siskoni pieneen cavalierin alkuun, joka ei kuitenkaan kokonsa vuoksi ihan vielä riitä leikkikaveriksi. Nokilla on vähän turhan hurjat leikit vielä, ikäeroa noilla on reilu kuukausi. Rasmus on ilmeisesti saanut Nokin myötä pennuista tarpeekseen, koska Robi-cavalieri on sen mielestä ihan kamala ja kun sen näkee, pitää juosta hepuloiden mahdollisimman kauas, eli yleensä hihnan toiseen päähän. ;)
Kun ikää on kakaralla tarpeeksi aletaan käydä läheisessä puistossa ja saadaan lisää kavereita. Nopeasti Noki oppii saman kuin Rasmus - puisto on huiman kiva paikka! Ja nyt mulla on puistoa lähestyessä entisen nelivetoturbon sijaan kaksi kertaa tehokkaampi kasiveto varmistamassa että suunta on meillä varmasti oikea. Yllättävän paljon tuonkin ikäisessä kakarassa on voimaa.

Mainitsemisen arvoista sekin, että Noki huomaa lähimetsästä ekaa kertaa jäniksen, ilmavainusta polulta ryntää pusikkoon ja hetken kuluttua jonkin matkan päästä pyrähtää ohi ensin valkea pupu ja perässä kultainen Noki-salama.. Onneksi pupulla on kotikenttäetu ja se pääsee pian piiloon jättäen innosta täpisevän salukinalun etsimään sitä. Syksyn mittaan jäniksiä bongataan muutaman kerran lisää, mutta mun onnekseni ajot tapahtuvat turvallisilla paikoilla ja menevät harjoittelun piikkiin - saalista ei saada vaikko vaistot on kovat!

Joulu-Maaliskuu
Melko suuri muutos, muutto toiselle paikkakunnalle. Asunto on isompi, paikat tutut, vierailtu usein siellä vanhempieni luona. Koirat ottavat muutoksen hyvin, varmaan nekin tykkäävät isommasta tilasta missä olla. Toisaalta ne edelleen viettävät aikaa sisätiloissa lähinnä koirasängyllä ja sohvalla, aivan kuten edellisessäkin asunnossa asuessamme..

Toinen muutos on mun lähteminen työharjoitteluun, pitkään tätä ennen olin pääasiassa tehnyt hommia kotoa käsin. Yllättävän hyvin koirat siihenkin sopeutuivat, lukuunottamatta..

A) Nokia, joka sopivassa murkkuiän kaarteessaan on sitä mieltä että iltapäivällä kotona on TYLSÄÄ kun mamma on töissä ja puuhaa pitää keksiä. Ensin tulee nää salukeille perinteiset: siis sisutamaan! Nopeaan tahtiin alkaa pyöristyä kaikki puisten huonekalujen kulmat. Kirjahylly, tv-taso, muut kaapit.. Mistään ei meinaa enää löytää suorakulmaisia kaapin kulmia. No, ei se mitään, tähän varauduttiin ja siksi kirjakaappikin ostettiin kirpparilta ennen pennun tuloa.Lisäksi kulmat ovat pyöristyneet myös muovisista säilytyskoreista.

Koska Rasmuksen saldo tuhoissa oli kaksi puista kapustaa, lampunjohto ja yhdet pienet hampaanjäljet kännykässä, ajattelin jo silloin että jos tässä nyt joku karman laki vaikuttaa niin seuraava koirani on sitten tasmanian tuholainen. En tiedä onko kyse enemmän Murphyn vaiko karman laista, mutta Noki on kyllä jo tähänkin mennessä koonnut itselleen melkoisen saldon tuhoja. Useampia dvd-levyjä, muutama disketti, yksi kännykkä, sängyn patjan kulma, ompelukoneen johto, silmälasien sangat,.. jne. Lista on melkoinen. Onnistuipa poju värjäämään etutassunsakin hetkeksi sinisenkirjaviksi huopatussia pilkkoessaan.

B) Rasmusta joka on taas vienyt mestarivarkaan taitojaan röyhkeämmin eteenpäin. Olen saanut viritellä keittiön oveen jos jonkunlaista porttia ja silti se on kolme kertaa onnistunut murtautumaan siitä läpi milloin hakemaan pöydälle unohtuneen voileipäni tai milloin dyykkaamaan roskiksesta HK bleun kuoria minun ollessani töissä. Nyt viimein näyttää siltä, että olen kehittänyt porttiin sellaisen tuplalukon josta se ei rynkyttämällä enää pääse läpi.. Vaan jäämme katsoman mitä se seuraavaksi keksii.
Onpa Rasmus myöskin ihan huvikseen murtautunut keittiöön ja yläkaapit avattuaan tiputtanut sieltä ulos teepussini ja vitamiinipurkkini, kuitenkaan syömättä tai hajottamatta mitään. Se, ja lisäksi porttiin kiinni jäänyt musta karvatuppo paljastivat afgaanin syylliseksi.

Voisiko siis sanoa että tylsäksi ei elämä pääse käymään näiden veijareiden kanssa! Rasmus, vaikkei edelleen mitenkään kummemmin osoita Nokille tunteitaan, on seurasta selvästi mieltynyt ja saanut itsevarmuutta lisää omasta laumasta. Se on hieno isoveli, hirveän kärsivällinen mutta myös tarpeeksi jämäkkä komentaessaan pentua. Joskus melkein kadehdin sen kykyä saada kakara kuriin yhdellä urahduksella tai katseella. Jäämme nyt katsomaan, itä ne minun pääni menoksi mahtavatkaan jatkossa keksiä ;)